Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Saariaho, Matti

Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Koulutus tai tutkinto
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Nimi
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
Palkinnot:

1. palkinto WSOY:n 100-vuotisjuhlakilpailu 1960
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1961
Tekstinäyte
Äiti kutoi. Minä katselin käsiäni. Ne olivat samanlaiset kuin ennenkin, mutta nyt niihin sisältyi paljon muuta kuin ennen. Paljon saastaa ja rumuutta. Jokainen sormeni oli ottanut osaa toimiin, joiden yksinomaisena tarkoituksena oli ollut karkottaa ruumiistani siihen tarttunut ja siinä kasvava sikiö. Ja jokainen sormistani oli epäonnistunut tehtävässään. En ollut osannut tehdä kunnolla mitään. Polkupyörän pumppuakaan en ollut uskaltanut työntää riittävän syvälle. Sikiö eli. Se kasvoi joka päivä ja minä vain katselin käsiäni. Aivan kuin lääkäri, se joka oli huutanut: mestaajan kädet. Minua puistatti.
- Onko sinun kylmä. Pistä villatakki päällesi.
Äidin äänessä oli nyt lämmin, huolehtiva sointi. Se kiusasi minua kaikkein eniten, sillä se teki minut aseettomaksi ja täysin avuttomaksi. En voinut puhua heidän kanssaan muusta kuin jostain, mikä oli vierasta ja kaukaista kaikelle. Kaikki oli nyt sellaista. Oli kuin seisoisi rannalla ja katsoisi kaukana horisontissa häilyvää laivaa, joka ei koskaan lähennyt.
Nousin seisomaan ja kuljin kohden eteistä. - Ei minun ole kylmä, sanoin. - Olen vain ollut niin kauan samassa kohtaa, että vapisen.
-Juuh, jäsenet puutuu. Isä hieraisi nenäänsä. - Minäkin joskus tunnilla ojentelen jalkojani ihan vain sen takia, että tuntuu siltä, että nyt niitä on oikaistava.
Äiti solmi katkenneen langan. - Niinhän se on sekin, hän sanoi. - Mutta me alamme jo olla sen verran vanhoja kumpikin. Toista se on Iineksen kanssa. Kuule, älä vain mene kauaksi. Kirkkoherrankin pitäisi kohta tulla meillä käymään. Olisi mukava, jos sinäkin olisit silloin kotona Iines.
Hän sanoi sen tahallaan. Katsoin naulakossa riippuvia takkeja - muovia, gabardiinia ja popliinia. Ne kaikki olivat tummansävyisiä - kuin elämä. Kaikki yhtä haurasta ja helposti katkeavaa. Kun vain löytäisin alun sille. Kun vain saisin jostain voimaa huutaa noille ihmisille: minä odotan lasta.
Sitten voisinkin jo mennä. Juosta sillalle ja seisoa kaiteeseen nojaten siksi, kunnes juna tulisi ja sitten. . .
- Kuulitko Iines, älä mene kauaksi.
- En, sanoin. - Kävelen vain vähän. Tuntuu kuin tarvitsisin raitista ilmaa.
Työnsin kädet takkini taskuihin ja menin. Portilla, koivujen takana seisoi Janne ja odotti minua. . .

(Iines 1967)