Syrjä, Juhani

synt. 1943 Juupajoella
asuu Merikarvialla
avioliitossa, kaksi lasta ja kolme lastenlasta
opinnot: kansakoulu
ammatti: kirjailija
työskennellyt Gummerus oy:n mainostaiteilijana 1963-70 ja kustannustoimittajana 1970-76; Oriveden opiston tuntiopettaja 1982-91

luottamustoimet: vuosina 1988-94 Kirjailijaliiton johtokunnassa, Pirkkalaiskirjailijoiden johtokunnassa 1980-luvulla, Satakunnan taidetoimikunnan jäsen v. 2004-

palkinnot: Alex Matsonin palkinto v. 1981
Tampereen kaupungin luovan kirjallisuuden palkinto v. 1998
Kaarlen-päivän palkinto v. 1998 ja 2000
Nortamo-palkinto v. 2002
Pro Finlandia -mitali
Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2004

harrastukset: metsästys ja kalastus

Makuasioita:
Kirja ylitse muiden on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Mieluisa paikkani rakentamaton metsäjärvi Pohjois-Hämeessä.
Minua ärsyttävät oikeistolainen maailmankatsomus, tyhmyys, sentimentaalisuus ja terveyshysteriat.


Juhani Syrjän tuotanto sisältää romaaneja, novelleja, lyhytproosaa, mietelmäkokoelman, esseistiikkaa, osallistumisia antologioihin ja vuodelta 2003 teoksen Juhani 2002: kirjailijan päiväkirja. Hänen kirjojensa aiheita ovat olleet syyllisyys, sovittaminen, miehen kunnia, vihan ja rakkauden psykologia. Luonto on vahvasti esillä tuotannossa, esimerkiksi erämaaluonnon puolustus teoksessa Kuikanpesä, 1992.

Juhani Syrjä kertoo ryhtyneensä kirjoittamaan alunpitäen pätevöityäkseen kustannustoimittajaksi. "Tähän työhön väsyttyäni en ollut pätevä muuksi kuin kirjailijaksi."
Luovan työnsä lähtökohtina Syrjällä pitää "itsekiinnostusta suurimmassa osassa tuotantoani. Siitä olen pyrkinyt vanhemmiten eroon kohti yleistä."
Tärkeitä kirjailijoita ja kirjoja Juhani Syrjälle ovat olleet Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Väinö Linnan pääteokset sekä Pentti Haanpään koko tuotanto.
Onko pirkanmaalaisuus itsellenne tärkeä? -kysymykseen Syrjä vastaa syntyneensä pirkanmaalaiseksi ja sittemmin Orivedellä vuosina 1978-1992 asuessaan hän on kirjoittanut pääosan tuotannostaan. "Puhun ja ymmärrän Tampereen-seudun kieltä."

Jo Juhani Syrjän esikoisesta, Neitsytpojasta (1970), sanottiin arvosteluissa: "Syrjän kirjoittamisen taito ilmenee siinä, että hän malttaa ja osaa laadulleen ominaisesti pidättäytyä psykologisessa kuvauksessa, eikä laajenna kertomustaan sosiaaliseksi erittelyksi, vaikka suhteellisen suljetun miesjoukon suhteet tarjoaisivat siihen tilaisuuden." (Kansan Uutiset 6.11.1970, Timo Salminen)
Kirja on varmaotteinen, itseironiaa ja komiikan tajua sisältävä kehitysromaani, joka tavoittaa hyvin murrosikäisen tunnot.

Juhani Syrjän lause on viimeisteltyä. Lyhytproosaa sisältävästä Syysmatkasta (1986) kirjoittaa Matti Paavilainen (Uusi Suomi 25.5.1986): "Syrjän kertomistapa on verkkaisen miehuullinen, detalji detaljilta kuin uhmaten idylliä rakentava. Kiireettömissä tekemisissä jää aikaa mietiskelyyn, perspektiivi todellisuuteen saavutetaan eräänlaisen vetäytymisen keinoin: tärkeintä on loppujen lopuksi oleminen." Kirjassa ovat keskeisinä ihmisen ja luonnon väliset suhteet, eri sukupolvien keskinäinen kanssakäynti, pyrkimys tasapainoon.

Omenatarha (1987), Finlandia-palkintoehdokas vuodelta 1987, on monikerroksinen, psykologinen romaani. "Romaanin kolmiodraama on kriisi suhteessa naiseen, luontoon ja minään." (HS 19.9.1987, Vesa Karonen)

Merkittävimpinä teoksinaan Syrjä pitää v. 1998-2001 ilmestynyttä neliosaista Juho-monologiromaanisarjaansa (Juho 18, Juho 19-33, Juho 34-63, Juho 63-84). Hän sanoo siinä päässeensä eroon subjektiivisesta äänestään. Sarjaa voidaankin pitää Juhani Syrjän tähänastisena pääteoksena. Kirjat kuvaavat Juho Syrjän, Juhani Syrjän isän elämää kansalaissodan ajoista Juho Syrjän kuolemaan asti. Samalla romaanisarja kertoo Suomen historiasta 1910-luvulta 1980-luvulle.

Markku Soikkeli esittelee Juhani Syrjän Kotimaisia sotakirjailijoita -teoksessa (toim. Kari-Otso Nevaluoma, 2001): "Juhani Syrjä on erikoistunut miehisten harrasteiden kuvaamiseen ja tarkastellut esimerkiksi miesten väkivaltaisuutta myös esseistinä. Hänen pitkässä tuotannossaan ainoa varsinainen sotakirja on Juho 18 (1998), dokumentaarinen pienoisromaani 18-vuotiaan Juho Syrjän kokemuksista kansalaissodassa. -- Juhossa on haanpääläisen kulkujätkän luonnetta, mutta myös pentinkulmalaisen patriarkan tyyliä. Lisäksi hänessä on ymmärrystä sodanjälkeiselle Suomelle sen perusteella, millaiseksi näkee poikiensa kasvavan."
"Teokset ovat tyylillisesti pelkistettyjä mutta tunnekylläisiä dokumenttiromaaneja, joissa parhaiten näkyy kirjoittajan toimittajatausta, tiivistämiseen perustuva tehokkuus, huolella puitu materiaali, sekä totinen kiinnostus miehen kykyyn selviytyä muuttuvissa olosuhteissa." (Markku Soikkeli teoksessa Kotimaisia nykykertojia 3 / toim. Kari-Otso Nevaluoma, 2000)


"Syrjä ei kirjoita Väinö Linnan tapaan historiaa. Hän kirjoittaa keskeistä suomalaista kulttuurihistoriaa, jossa syrjät, linnat, kirsi kunnakset, eeva-liisa mannerit, eput ja muut tekevät tätä maata siksi mikä se nyt on. Näin ensipolven sivistyneenä on ilo lukea, että se kulttuurihistoria on niin kotoista, maanläheistä, lihan räntyistä, parireistä, purkulaudoista, kanaloiden pohjapehkuista, tanssi-ilmoitusten julisteista koottua." (AL 17.12.2000, Matti Mäkelä)

Vesa Karonen vertaa Juhani Syrjän ilmaisua Kalle Päätaloon. "Väitän, että Juhani Syrjä on tahallaan tuonut Juho-kirjansa Päätalon Iijoki-sarjan rinnalle osoittamaan, että myös lyhyesti voi sanoa paljon. Juhani Syrjältä menee isänsä elämän kertomiseen neljä osaa ja yhteensä 793 sivua. Koko sarja mahtuisi Päätalon Iijoki-sarjan yhteen osaan, joita ilmestyi kaikkiaan 26, yhteensä noin 17000 sivua. Mutta on kerronnan luonnekin erilainen. Päätalon pitkät pohjustukset ja dramaattiset huipennukset poikkeavat Juho-sarjan aforistisesta keskityksestä." (HS 7.10.2001, Vesa Karonen)
Juhani Syrjä toimi Kalle Päätalon korjaavana lähilukijana vuodesta 1985 tämän kuolemaan saakka.