Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Sinivaara, Olli

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Heini Lehväslaiho / Teos
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Ammatti
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Elämäkertatietoa
Olli Sinivaara (s. 1980) on kotoisin Tampereelta ja opiskelee filosofiaa Helsingin yliopistossa. Hänen runojaan, arvostelujaan ja esseitään on julkaistu monissa suomalaisissa kirjallisuuslehdissä, muun muassa Nuoressa Voimassa ja Tuli&Savussa, jonka toimitukseen hän kuuluu. Sinivaara on myös suomentanut ranskalaista filosofiaa ja runoutta. Hiililiekki on hänen esikoiskokoelmansa.

Lukukeskus

---


Olli Sinivaara (s. 1980) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Helsingissä. Sinivaaran esikoiskokoelma Hiililiekki (Teos) julkaistiin keväällä 2005. Hänen toinen runokokoelmansa Palava maa (Teos) sai ilmestymisvuotenaan 2007 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon. Sinivaaran runojen käännöksiä on ilmestynyt Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Keväällä 2006 ilmestyi hänen ja Antti Arnkilin toimittama esseeantologia Kirjoituksia Väinö Linnasta (Teos). Sinivaara on myös suomentanut ranskalaista filosofiaa ja runoutta. Syksyllä 2004 julkaistiin hänen käännöksensä René Girardin teoksesta Väkivalta ja pyhä (Tutkijaliitto).

Teos
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Kirjoituksia Väinö Linnasta :

Täällä Linnan lauseen alla (Teos 2006)
Pohjantähti ja tragedia (Teos 2006)
Tekstinäyte

Oksymoron

Taas veistät veneitä kitkasta, kaarnasta
jota yö työnsi sinun ja sen toisen väliin
kaksoisolennon josta teet pelkkää kuvaa

suru – taas käytän nimeä jota en tunne
sanomaan sen mitä ei voi ja on pakko –
napsii suupaloja laiturin pitkästä pöydästä

tikkuja kitalakeen, tervaa ikeniin, liejua
sinne missä tähkästä kasvaa sana
missä kaura puidaan ja kaadetaan korvaan

kuin tilauksesta – taas käytän vertausta
kutsun kaikuja jotta itku kriisipuhelimessa
tulisi muualta ja kaukaa – tilauksestani

veneet huokailevat, hakevat tasapainoa
maan ja veden välillä, ja älkää unohtako pilviä
joiden pensseli jää joka päivä pesemättä

ranta pyytää luokseen avoimin suin ja sylin
vieraanvarainen avanto lupaa lämpöä
lyö lisää klapeja hiusten tuulenpesään

syysaamuna ei kukaan tule häiritsemään
kun yhdessä rehottavien roskisten kanssa
yrität todistaa että kaikista evoluution oikuista

juuri sinä olet se pakkolaskeutunut paradoksi:
kaaoksen järjestysmies, valistuksen vastavalo,
kielen kynnys lähellä vettä ja matojen ääntä.


(Teoksesta Hiililiekki, Teos 2005)



Sulamiskeltaisen jäänpaksu harso
kylvää silmien silmut, haavasuolan peittämä käsi heittää
tuhkavakastaan auringon,

kas pillinteon ja hajonneen alun,
miten keskenmenneen valon pienet purret todellakin syntyvät
vain heittämällä,

vain siehottamalla tarjottimelle
vähän välkesormista hiekkaa, vähän ylistyksen värien
mustavalkoista serpentiiniä.

Valo liikkuu niin sakeana
että kuin liikkumaton virta, miljoonapäinen dinosaurus
jonka ulapasta emme voi tietää

onko se tapettu vai unityössä,
meidän murhaama vai itsensä taivaaksi maalannut.
Läikkyvän keltaisen suuri varjo

hitaasti laahaa nukkuvien silmiä,
vain syvällä jään sisällä, kehämäisten säteiden sakarassa,
joku on hereillä, vahingossa

reittinsä tietäen ja salaten, kulkien
kohti sulamisen reunaa, sitä joka aina loittonee:
harmaan ruohon pitkät jälkeiset.


(Teoksesta Palava maa, Teos 2007)

Lähteitä ja viittauksia
Suomalaisia nykyrunoilijoita 2. Avain, 2011.