Santavuori, Martti

Kaikki ne, jotka lapsuudessaan näkivät Juhana-herttuan astelevan Porin kuninkaankartanon kujasia, saivat aika päiviä sitten jo leposijansa Porin kirkon lattian alla ja vielä useammat sen hautausmaan löysässä hiekassa. Mutta herttuan käynnit ja asumiset elivät kansan kuvitelmissa niin merkillisinä tapauksina, ettei niitä hevin unohdettu. Hän se kaupungin siirsi tänne Ulvilasta, jossa se riutui vailla yhteyksiä mereen.
Päärnäinen joutui luovuttamaan maansa uudelle kaupungille. Mutta nimensä Pori sai - vanhojen kertoman mukaan - siitä, että yhden Päärnäisten kanta-asukkaan taloa kutsuttiin nimellä Borg, eli suomalaisten puheenparren mukaan Pori, ja toista nimellä Björn eli Karhu, ja niin voudit alkoivat kutsua kaupunkia molemmista talonnimista yhdistetyllä sanalla Björneborg. Björnistä vääntyi suomalaisten puheessa Pyörni, siitä taas Pyörnäinen ja vihdoin Päärnäinen.
Porin talo sijaitsi vanhan linnoituksen kohdalla, joka siinä vartioi Kokemäenjoen suuta. Lähelle sen sijaintipaikkaa Juhana-herttua perusti kuninkaankartanonsa. Ja vähitellen kaupunki sitten kasvoi nykyiseen suuruuteensa ja komeuteensa.
Kaupunki sijaitsi Kokemäenjoen leveän suulahden etelärannalla, kukkulalla, ja sen keskukseksi rakennettiin raatihuone, niin kuin kaupungissa asiaan kuuluu. Raatihuone joutui liekkien saaliiksi jokseenkin joka kerta kun kaupunki paloi, ja niin tapahtui useasti, viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten, eli vuonna kuusitoistasataa ja kuusikymmentäkuusi. Mutta aina se rakennettiin uudestaan, ja aina entiselle paikalle. Siinä se nyt kohosi kaksikerroksisena, muita taloja sekä sijainniltaan että kerroskorkeudeltaan ylempänä, ja sen punaiseksi sivellyt kyljet hohtivat tulenkarvaisina auringonvalossa.
Maalainen kulkee sen ohi tuntien pelonsekaista kunnioitusta, naiset joskus niiaavat sen pääoven sivuuttaessaan, ja monet talonpojat tempaisevat lakin päästään. Jos ovesta juuri silloin sattuu kävelemään raatimiesten ja pormestarien kulkue, vaikka mitään erityistä juhlaa ei kaupungissa vietettäisikään, käy pelon väristys maalaisen luiden ja ytimien läpi. Mitä sitten niiden, joiden omatunto aristi korkeata esivaltaa.
Sanottiin rakennukseen kuuluvan kaksi isoa salia, yhden kummassakin kerroksessa, sekä useita lisähuoneita kaupungin korkeita virkamiehiä varten. Alakerran putka, »kistu», voitiin lukita mahtavilla rautasalvoilla, mutta kansan kesken kävi kuiske, että jos porvareita piti sinne teljetä hulinoinnin takia, kaupunginpalvelijat »hajamielisyydestä» unohtivat oven auki, niin että pidätetyt pääsivät humalansa pois nukuttuaan pötkimään tiehensä. Mutta kylläpä kaikki tuo komeus maksamaan tulee, niin että hyvin ymmärtää, minkä vuoksi raati ja maistraatti niin hartaasti määräsivät sakkoa ihan vähäpätöisistäkin rikkomuksista, ja antoivat sitten suorittaa sakot raatihuoneen kunnostamisena.

(Tuli ja purjeet 1964)