Vuorio, Maria

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Tammi

 
 
Nimi
Vuorio, Maria
On sama kuin
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Kirjailijan omat sanat
Mieluisimpia maisemiani taitaa olla suomalainen sekametsä. Sellainen missä kasvaa mustikoita ja haperoita, kehnäsieniä ja tatteja, sekä puolukoita ja harmaata jäkälää. On sammaleisia rinteitä ja suuria siirtolohkareita, koivut humisevat, haavat läpisevät ja kuuset laulavat. Sujahtaa haukka, raakkuu korppi. On soita, rämeitä, rotkoja. Harjanteelta mäntyjen lomasta näkyy kirkkaana loiskuava järvi.

Myös vanhoilla pienillä rautatieasemilla tunnen syvää ja lämmintä tuttuutta. Olihan lapsuudenkotini Urjalassa rautatieaseman vieressä. Yhdeksänvuotiaaksi asti vietin paljon aikaa rautatieasemalla matkustavaisia ihmisiä ja asemamiesten töitä seuraten. Toteutumaton haaveeni oli saada ajaa yksin vauhdikkaasti Turun suuntaan resiinalla.

En ole koskaan halunnut elää muuta aikaa kuin omaani. Tunnen yhteenkuuluvuutta ikäluokkaani, vaikka pidänkin itseäni "iättömänä" kuten varmaan moni muukin. Muistan hyvin, millaista oli olla lapsi ja millaista nuori, aavistelen vanhuutta. Huomaan, että elämä on kovin lyhyt, mutta kuitenkin siihen mahtuu aivan määrättömästi.
(Sanojen aika)


"Kirjoitan kaikesta mitä olen nähnyt ja kuullut, käytän asiatietoja, muistoja ja päähänpistoja. Aiheita syntyy tässä hetkessä silmien edessä ja niitä tulee viikkojen tai vuosien, vuosikymmentenkin takaa, tuntemattomastakin. Mielessä muhii kirjallinen komposti. --- Haluan aina arvostaa sitä, mitä kirjoitan. Usein tunnen, etten ole kirjoittanut tarpeeksi - tai mikä askarruttavinta: että tärkein on vielä kirjoittamatta."
(Matka mielikuvitukseen, 2004)
Elämäkertatietoa
julkaissut myös nimellä Maria Mikkola

palkinnot:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1986 (Eeva)
Tauno Karilas -palkinto 1986 (Eeva)
Topelius-palkinto 1995 (Jonakin toisena päivänä)
Topelius-palkintoehdokas 1996 (Matka joka aina taittui)
Finlandia Junior -palkintoehdokas 1999 (Olen nähnyt sellaisen) ja 2000 (Kultaraha nurkan alla)
Finlandia Junior -palkintoehdokas 2005 (Siitä ei kukaan tiedä)
Arvid Lydecken -palkinto 2006 (Jäniksen housuissa)
Finlandia Junior -palkintoehdokas (Orava ja pääskynen)
Suomi-palkinto 2009

harrastukset:
"Työ ja harrastukset lomittuvat elämässäni kuin loimet ja kudelmat, niitä on oikeastaan mahdoton erottaa toisistaan - ja niin on ollut tarkoituksenikin. Olen tehnyt paljon kaikenlaista käsilläni: kuvia, veistoksia, lyijylasimaalauksia, vaatteita, leipää, leikkejä, pyykkiä, marjojen ja sienten poimintaa, kalojen perkausta, puutarhanhoitoa, kirjeitä, kirjoittamista... Oli aika jolloin kädessäni oli päivittäin lapsen käsi, tai nostin syliini jonkun kolmesta lapsestani. Koirankin käpälän karheus on tuttua. Käsissä on paljon muistoa. Käsissä kai asuu ihmisen sielu."
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana antologiassa Matka mielikuvitukseen - lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat teostensa taustoista (Tammi 2004).
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2001.
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2. Loivamaa, Ismo. BTJ, 1999.
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Loivamaa, Ismo. Kirjastopalvelu, 1995.
Voipio, Myry: Maria Vuorio : perhosten puheenvuoroja. Teoksessa: Suomalainen satu. 2, Perinteitä ja moni-ilmeisyyttä. BTJ, 2010.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Toivola, Ritva(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    sadut
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    kustannustoimittajat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Koulutus tai tutkinto
    humanististen tieteiden kandidaatit
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Krohn, Leena(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Asiasana tai oma avainsana
    sadut
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Koulutus tai tutkinto
    humanististen tieteiden kandidaatit
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    nainen
  • Laulajainen, Leena(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • On sama kuin
    Laulajainen, Leena, arvostelija
  • Asiasana tai oma avainsana
    sadut
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Sukupuoli
    nainen
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Helakisa, Kaarina(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    nainen
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Asiasana tai oma avainsana
    sadut
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Kostamo, Eila(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Ammatti
    kustannustoimittajat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Forsblom, Harry(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    arvostelijat
  • Virtanen, Arto(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Ammatti
    arvostelijat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Marttinen, Tittamari(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Asiasana tai oma avainsana
    sadut
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Anhava, Helena(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Sukupuoli
    nainen
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • On sama kuin
    Anhava, Helena, arvostelija
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Mikkola, Marja-Leena(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Ammatti
    lastenkirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1990-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1970-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Ammatti
    kääntäjät
  • Maakunta-alue
    Uusimaa
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • On sama kuin
    Heikinhärkä, Maria
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  •