Tola, Akseli

Kirjailijan muu nimi

Tolvanen, Akseli Gabriel

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Nimi

Tyyppi

näytelmät

Nimi

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

näytelmät

Kirjailijan omat sanat

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista valonheittimellä valaista koko tähänastisen elämäni taivaanrantaa. Täytyy pysähtyä katselemaan vain joitakin kohtia, sellaisia tapauksia lapsuuteni ja nuoruuteni ajoilta, jotka sinänsä, ilman perinpohjaista analyysiä, vastaavat kysymykseen: mikä minä olen?

(---)

Ensin minun on sanottava, että lapsena olin hyvin ujo ja harvapuheinen vieraiden seurassa ja ruumiinrakenteeltani niin tyttömäisen hento, että minusta ei ollut ikäisteni poikien vastustajaksi, kun voimat olivat kysymyksessä, jotavastoin nopeutta ja notkeutta vaativissa suorituksissa, niin kuin pikajuoksussa ja nuorallatanssimisessa, olin tovereita etevämpi.

(---)

Jumalan kanssa seurustelemista rukouksin opin pitämään jokapäiväisen elämän välttämättömyyksiin kuuluvana, yhtä tarpeellisena kuin syömistä ja nukkumista. Siitä huolimatta muistan ainakin kerran jo lapsuudessanikin epäilleeni Jumalan olemassaoloa ja rukouksen kuulemista. Se epäilys haihtui kuitenkin pian muuttuen jälleen horjumattomaksi uskoksi.

(---)

Virolaisen tohtori August Annin kerrotaan ihmetelleen, henkilökohtaisesti minuun tutustuttuaan, "kuinka Akseli Tolan kaltainen harmooninen olento osaa kirjoittaa näytelmiä?" Ottamatta lainkaan kysymyksen alaiseksi sitä, osaanko minä kirjoittaa näytelmiä vai en, täytyi minun ikäväkseni todeta, että Anni ei ollut ihmistuntija herkintä laatua. Ainakin hän minun luonnettani arvostellessaan iski kirveensä kiveen. Hän ei osannut nähdä pintaa syvemmälle. Mutta hänen puolustuksekseen on sanottava, että monen muun minun "harmonoonisuuteeni" on pettänyt. Ne, jotka tuntevat minut lähemmin, tietävät, että minun sisäisen ihmiseni tunnuskuvana ei voi olla tyyni veden kalvo, ei pilvetön taivas tai sammunut tulivuori, ei mikään "nature morte", kuten raskas suomalainen vereni voi eräissä tapauksissa ruveta kiuhumaan, ja kun saatan purkautua rajulla voimalla niinkuin lapsuudessani renkolaisen rintaman edessä. Harmoonisuus on minusta silloin kauikana. Mahdan olla sellaisena hetkenä suorastaan hirvittävän näköinen. Paljon lähemmäksi totuutta kuin tohtori Anni pääsi eräs antroposofisen elämänymmärryksen suomalaisista päämiehistä sanoessaan minulle: "Te olette perkeleestä." Kuitenkaan en hänen edessään "purkautunut", haatattelin häntä vain päästäkseni yhä syvemmälle Steinerin opin salaisuuksiin.

[Akseli Tola teoksessa Me kerromme itsestämme : kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Otava 1946, s. 369, 375]

Tekstinäyte

Maria: (on tullut Johannan luo; ihastuneena.) Pyhän miehen kukka on taas tänään kauniimpi kuin eilen.

Johanna: (työntäen kuvastimen pois.) Tänään ei tuo mieltäni ilahduta. Turhaan kukkii Pyhän miehen kukka.

Tabita: Olet niin surullinen tänään, valtijatar. (Panee kuvastimen pois.)

Maria: Miksi? Mikä sinua vaivaa, valtijatar?

Johanna: Näin unta…

Tabita: Pahojako uneksuit?

Maria: Pahasta paha mieli, ei hyvästä.

Johanna: Näin unta ihanaa…

Tabita ja Maria: Ihanaa!?

Tabita: Ja sinä murehdit?

Maria: Kummallista!

Johanna: Mieleni on haikea, kun se ihanuus, minkä näin, se autuus, mitä tunsin, oli unta vain ja unena varmaan iäti pysynee. Häntä, jota sieluni öin, päivin ikävöi, en saane koskaan valvovin silmin nähdä. Hänen huultensa puheesta eivät korvani päässe iloitsemaan muulloin kuin unessa, niin pian häipyvässä.

[Pyhän miehen kukka. WSOY 1937, s. 6-7]