Tuominen, Pirjo

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Tammi

Kirjailijan muu nimi

Rantanen, Pirjo

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Olen syntynyt Lappeenrannassa talvisodan alkamisvuonna 1939. Isäni toivo Nikolai Rantanen kaatui sodan alkaessa 30.11.1939 jättäen vajaan kymmenen kuukauden ikäisen esikoistyttärensä orvoksi. Kaatuessaan hän oli 27-vuotias ja oli edellisenä keväänä päättänyt Taistelukoulun Viipurissa. Hän oli Uudenmaan Rakuunarykmentin kersantti. Äitini Aune Maria, os. Tossavainen, oli taideompelija ja solmi toisen avioliiton myöhemmin sotilasmestari Vilho Kokkolan kanssa. Virallinen nimeni on Pirjo Marja-Liisa Rantanen, siis tyttönimeni. Vuonna 1962 solmin avioliiton Rauno Tuomisen kanssa, ja Pirjo Tuominen on nykyisin kirjailijanimeni.

Lappeenrannan Tyttölyseon jälkeen menin opettajieni suruksi Helsingin Kauppakorkeakouluun, josta valmistuin ekonomiksi v.1962. Markkinointi-instituutista valmistuin mainoshoitajaksi v.1965. Työskentelin liike-elämässä vv.1962-1997 mainostoimittajana, tiedottajana, toimitusjohtajana ja yrittäjänä. Viimeisin työpaikkani oli paikallisradion johdossa.

Yrittäjä olen edelleenkin, nyt tosin suppeassa muodossa. Satakunnan taidetoimikkunna jäsenenä ja varapuheenjohtajana olen toiminut vv. 1998-2000. Satakunnan Historiallisen Seuran hallituksen jäsenenä, tiedottajana ja taloudenhoitajana toimin edelleen. Palkinnot ja apurahat kiertävät kaukaa ns. lukuromaanien kirjoittajan, ainakin minut. V.2000 sain satakuntalaisen Nortamo-palkinnon.

***

Ensimmäinen tekstini, satu, julkaistiin Etelä-Saimaa -lehdessä muistaakseni vuonna 1950. Häpesin kovasti, koska alla oli nimeni. Kävin monet vuodet balettikoulua ja näyttelin innokkaasti Lappeenrannan kaupunginteatterin lapsiteatterissa suurina luonneosinani mm. Prinsessa Ruususen nimirooli. Kirjoitin, piirsin, tanssin ja näyttelin. En laulanut enkä soittanut. Luin ahmimalla, lainasin äitini lainastokortilla aikuisten kirjoja paljon ennen sallittua ikää. Isäpuoleni työskenteli elokuvateatterin koneenkäyttäjänä, joten sain katsella elokuvia niin paljon kuin halusin, ja se oli todella paljon.

Samaistuin tietysti kaikkiin kirjojen ja elokuvien sankarittariin. Kypsässä iässä maku tietenkin on muuttunut moneen kertaan.

Asun maaseudulla pienessä kirkonkylässä, mutta varsinainen "elämäntyöni" tein pääkaupunkiseudulla. Tarvitsen ympärilleni metsiä, jokia, järviä ja oman puutarhan. Rakastin kotikaupunkiani Lappeenrantaa, mutta sitä kaupunkia jonka omistin lapsena ei enää ole. Ei ole sitä väljää ja viihtyisää Helsinkiäkään, jossa opiskelin. Lapseni syntyivät ja kasvoivat Käpylässä ja Pakilassa, ja heistä tuli kaupunkilaisia. Tyttäreni asuu ja tekee työtä Sveitsissä, poikani perheineen pääkaupunkiseudulla.

Koska kirjoitan pääasiassa historiallisia romaaneja, minulla on niin paljon tuttavia ja ystäviä menneessä maailmassa, etten osaa poimia kaikkia erikseen. On hauskaa tavata vanha tuttu uutta kirjaa tutkiessaan ja kirjoittaessaan. Hautausmaat ja muotokuvat ovat aina puhuneet minulle.

Hyvin harvat asiat ärsyttävät enää minua. Kun on oppinut olemaan odottamatta mitään tai provosoitumatta mistään, elo on tyyntä ja ilmavaa. Aliarviointi tietysti harmittaa, mutta siihenkin tottuu. Ja kukaties ehkä arvioitsija onkin oikeassa..?

Elämäkertatietoa

Lappeenrannassa syntynyt ja siellä lapsuutensa viettänyt kirjailija on tehnyt elämäntyönsä pääkaupunkiseudulla. Nykyisin hän on satakuntalainen (Kauvatsa) päätoiminen kirjailija. Pirjo Tuominen on asunut Nastolassa vuosina 1981-83. Hänen romaaninsa Sinisilmä (1979) tapahtumat sijoittuvat Lahteen. Pamfletti Tapaus Asko (1983) taas kertoo lahtelaisen huonekalutehtaan vallanvaihdosta.

Ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistään Pirjo Tuominen on toiminut mm. mainostoimittajana, tiedottajana, Suomen Käsityön Ystävien toimitusjohtajana, yksityisyrittäjänä ja paikallisradion johtajana. Hän on koulutukseltaan ekonomi, MAT.

Pirjo Tuomisen laaja tuotanto koostuu historiallisista romaaneista, historiikeista ja elämänkerroista. Näiden lisäksi hän on kirjoittanut myös näytelmiä.
Sinisilmä kuvaa naista miesten maailmassa. Romaanin tapahtumapaikkana on Lahti ja taustalla sen vilkas liike-elämä.
Pirjo Tuomisen romaaneista välittyykin vankka liike- ja talouselämän tuntemus.


Palkinnot

Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1995
Pro Kokemäki -mitali 1996
Satakunnan Kirjallisen Kerhon Nortamo-palkinto 2000
sekä Suuren Suomalaisen Kirjakerho Oy:n tunnustuspalkinnon vuonna 2001

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Elämäni käännekohta - 30.11.1939. Artikkeli teoksessa Sota-ajan lapset - kirjailijat kertovat lapsuudestaan sodan varjossa (Tammi 2006)

Henkilöhistoria: Madame : Sanelma Vuorre (Tammi 1991)

Mahtimaakunnan ns. kulttuurinen perintö eli joitakin hyväntahtoisia huomioita Satakunnasta (2000). Essee Satakunnan Kokoomuksen nettisivuilla.

Tapaus Asko - raportti vallanvaihdosta (Kirjayhtymä 1983)

Tekstinäyte

Linda meni työhuoneeseensa ja istuutui perhemuotokuvien alle. Hän katseli kirjekuorta. Siihen oli vakaalla, vinolla käsialalla kirjoitettu hänen nimensä ja Malman osoite. Kirje oli leimattu Kauvatsan postissa. Linda otti isoisän hienoteräisen paperiveitsen ja aukaisi varoen kuoren. Katse liukui kiivaasti rivejä alas.
Joel!
Lämmin aalto huuhtoi Lindaa. Joel ei ollut milloinkaan aikaisemmin kirjoittanut hänelle, vaikka he olivat tunteneet miltei kolmekymmentä vuotta. Torpanpojalle ja sahurille kirjeen laatiminen oli ollut vierasta. Nyt kun Joel oli kunnanvaltuutettu ja moninkertainen luottamusmies, kirjoitustyö oli tullut hänelle tutuksi. Käsiala oli tasaista ja selkeää.
Linda huomasi silmiensä sumenevan. Hän etsi taskustaan nenäliinan, pyyhki silmänsä ja yritti hillitä liikutustaan. Hän istuutui syvemmälle tuoliin ja sytytti lampun. Ulkona matoivat pilvet alhaalla, välillä ropisivat pisarat ikkunaan muuttuakseen rännäksi.
Joel aloitti kertomalla Knaapin syystöistä, jotka oli saatu valmiiksi.
"Hiljaista on, Auli ja Susanna tekevät sisätöitä, hoitavat karjan ja laittavat ruuan. Alli on ollut huonokuntoinen ja pysytellyt pirtissään, Susanna on vienyt sinne ruuan. Ei sekään tunnu tervetulleelta, sinähän tiedät, miten riidanhaluinen Alli osaa olla, ja se tuntuu pahenevan iän myötä."
Linda näki mielessään Knaapin mäen, avarat pellot ja Harhionmaan synkät metsät, joissa syksyn pimeys oli kuin kotonaan.
"Hirvimetsällä olen ollut ja saalistakin tuli. Yksinäistä täällä on, istuskelen enimmäkseen kamarissani ja lueskelen, milloin ei ole asiaa kylälle kokouksiin ja työhommiin."
Joel näytti miettineen hetken ennen kuin piirsi paperille lisää mietteitään.
"En osannut arvata, miten tyhjän tilan Aili jälkeensä jätti. Hänen aikanaan oli ainainen huoli siitä, miten kotosalla selvittiin. Se täytti elämäni, kenties liikaakin. Pelkään, että lapset jäivät liian vähälle, kun ajattelin vain Ailin kohtaa.
Nyt taitaa olla maksun aika. Tarkoitan lähinnä Jenniä. Kun jo tiedät hänen asioistaan, niin kerron lisää. Älä luule, että en pidä tytärtäni arvossa, hän on tehnyt uhrautuvaista ja raskasta työtä sotilassairaaloissa eri puolilla maata. Ei kai ihminen mitään tunteilleen voi, mutta olisin sydämestäni suonut, ettei Jenni olisi hairahtunut ukkomieheen. Nyt Jenni on kirjoittanut Turusta ja ilmoittanut Ilkan, sen lääkärin, ottaneen asumuseron vaimostaan. Hän asuu aivan julkisesti Jennin kanssa, eikä siinä vielä kaikki. Lapsi on tulossa. Siitä tulee lehtolapsi, sillä ennen kuin tämä Ilkka saa avioeron, vierähtää varmasti parikin vuotta.
Ajattelen Harjun vaimoa ja lapsia. Teko on väärin heitä kohtaan. En voi millään sitä hyväksyä. Tietäisitpä Linda miten raskas sydämeni on!"
Linda kuvitteli, miten Joel oli tässä kohdassa laskenut kynän kädestään ja katsellut kauan Knaapin pihamaan yli kynnöspelloille ja mustaan metsänreunaan.
"Jannen uutiset ovat onneksi parempia. Kenttähevossairaala on siirretty Hämeenlinnaan. Siellä hoidetaan loput potilaat, kotiutetaan hevosia ja huutokaupataan ne, joille ei ole osoitetta.
Knaapille kävi niin hyvin, että Janne onnistui huutamaan kohtuuhintaan (kai poika vähän suostutteli vasaramiestä) kaksi vahvaa uutta hevosta. Toinen on kotimainen työhevonen, toinen sotasaalis, oikea unkarilainen ratsu. Mitäs sanot, Linda, jos minäkin vihdoin ottaisin oppia sinusta ja alkaisin ratsastella niin kuin tilanherra ainakin? Myös meidän vanha Poku tuli samassa kyydissä kotiin. Janne lähetti kaikki kolme hevosta junalla Hämeenlinnasta Kauvatsalle. On meillä nyt kädet täynnä työtä. Varsinkin tämä unkarilainen, annoimme sille nimen Imre, on herkkä kuin rippikoulutyttö. Susanna ja Auli ovat hulluina siihen. Joko Malman hevoset on kotiutettu?
Janne on ollut innostunut eläinlääkintämiehen työstään ja pyrkii opiskelemaan eläinlääkäriksi. Mutta siitä taisin jo kertoa?"
Linda oli hivenen pettynyt, kun Joel ei maininnut häntä sanallakaan. Mutta riitti, että mies kirjoitti ja kertoi huoliaan. Linda tunsi olevansa Joelin uskottu, ainoa ihminen jolle tämä saattoi purkaa surujaan ja ilojaan. Se oli ystävyyttä jos mikä.
Linda talletti kirjeen huolellisesti työpöytänsä laatikkoon tietäen lukevansa sen monta kertaa. Teki mieli tarttua heti kynään, mutta hän hillitsi itsensä. Hän ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta, jottei pelästyttäisi Joelia.


(Maan nälkä 2007)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia naistenviihteen taitajia: 100 vuotta rakkautta. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 1999

Kotimaisia nykykertojia. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 1997.
Kotimaisia nykykertojia 1-2. BTJ Kirjastopalvelu 2003