Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Räsänen, Aino

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Karisto
Kirjailijan muu nimi
Alina
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Kuolinaika
Kuolinpaikkakunta
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
Räsänen kirjoitti kirjojen lisäksi myös lehtikirjoituksia ja pakinoita. Siviiliammatiltaan hän oli opettaja. Hän valmistui Jyväskylän seminaarista vuonna 1931 ja toimi opettajana vuoteen 1941. Hän oli naimisissa Toivo Räsäsen kanssa ja asui suurimman osan elämästään Maaningalla. Vanhemmat olivat matkapuhuja Olavi Johannes Heikkinen ja Eeva-Stiina Ollikainen.

- - -


Aino Räsäsen esikoisteos Soita minulle, Helena! kuuluu Suomen kahdenkymmenen eniten painetun (128 000) teoksen joukkoon. Myös muita Helena-sarjan kirjoja on painettu yli viidenkymmenen tuhannen verran. Kaiken kaikkiaan Räsäsen teosten painosluvut nousevat yli miljoonan. Kun Soita minulle, Helena! vuonna 1945 ilmestyi, otti yleisö - varsinkin maaseudun naiset - sen suosiollisesti vastaan, tarjosihan romaani sirpaleen onnea ja toivoa sota-ajan synkkyyteen. Kirjailija itse on sanonut sen olleen pakoa taistelujen todellisuudesta.
Tekstinäyte
Tytön ilme sai miehen vilkastumaan. Välittämättä siitä, että he olivat puutarhassa kartanon päätyikkunoiden alla, hän vetäisi tytön lähelleen. Taina huomasi ylhäällä tumman hahmon ja - jotakin riksahti silloin hänessä, uhmaa tai riehakkuutta, mutta hän antoi Kaille tämän vaatiman suudelman pelotta ja perusteellisesti.
Kas niin, ajatteli hän - nyt ei kenenkään tarvitse enää luulla, että olen tullut tänne pelaamaan jotakin hämärää vilperiä avioliittomarkkinoilla. Taina tunsi itsensä voitonriemuiseksi, mutta vain häviäväksi hetkeksi. Kun Kai aikoi häntä koskettaa uudestaan, peräytyi hän kuin ruttoista. Ei, hän ei tahtonut nähdä koko iltana enää ketään. Hän oli väsynyt ja tahtoi levolle. Siihen sai Kai tyytyä.
Taina ei kuitenkaan saanut heti unta. Janottikin. Hän pukeutui aamutakkiinsa ja lähti noutamaan keittiöstä raikasta vettä. Paluumatkallaan hän tapasi yllättäen Artun. Niin yllättäen, että oli pudottaa vesikannunsa.
- Säikähditkö. Se ei ollut tarkoitukseni.
- Sinä olet vielä jalkeilla.
- Kuten näet ja näit äskenkin tuolla ikkunassa. . . Eikö niin ?
- Näin kyllä.
- Taina pieni, turha sinun on ottaa noin närkästynyttä ilmettä. En siellä tahallani teitä vakoillut, mutta etköhän sinä itse - tahallasi. Olen hirveän mielissäni, jos teit sen minun kiusakseni.
Taina suoristautui. Hänen silmänsä kipunoivat.
- Enkö sitten herran tähden mielestäsi voisi pitää niin paljon Kai Wernestä että - .
- Sepä se, kun et voi, mies sanoi hiljaa, mutta lujasti.
- Mikä sinä olet. . . tarkoitat, mitä oikein ajattelit?
- Ajattelinko tuolla? Ajattelin, että voi surkeus, kun menee tuollainen hyvä aivan väärään mieheen.
- Arttu Junkkeri! Taina tunsi vapisevansa. - Kaikkea muuta taholtasi siedän, mutta en tuollaista pilkkaa. Hyvää yötä!
- Taina, katso minua! Olenko sen näköinen, joka pilkkaa. Mene, tyttöseni, nukkumaan ja näe kaunista unta. Sinulla on siihen koko nuoruutesi etuoikeus. Minä menen vielä heittämään autollani pienen lenkin ja samalla hätistelen omia kirojani ja pirujani kantapäiltäni.
Mies puhui niin koruttoman suoraan, että Tainasta hän näytti pikkupojalta, joka suree potkulautansa särkymistä, mutta nostaessaan katseensa hänen silmiinsä hän hätkähti kuin olisi nähnyt jotakin luvatonta. Ja tosi olikin, että tuollainen toivoton katkeruus, jota kantaja itse noin kylmän kyynillisesti tarkkaili, oli hänelle aivan outoa. Sellaisella ei ollut hänen nuoressa elämässään minkäänlaista sijaa. Tähän asti tuskin käsite - oli nyt noussut todellisuudeksi ja kuvastui miehen silmistä.
- Arttu, hän sanoi hiljaa, - minulla on niin . . . niin paha olla. Kuulehan, mitähän jos ottaisit minutkin autolenkillesi? Käykö se?
- Ei, tyttöseni. Se ei käy, sinä et voi, et saa tulla! Katsos, minun on päästävä yksin niistä. Kiitos kuitenkin ehdotuksestasi ja hyvää yötä - kulta!


(Pää pystyyn, Helena! 1955)
Lähteitä ja viittauksia
Airaksinen, Juhani: Helenoitten Helena: Aino Räsäsen elämäkerta.
Karisto 1996

Kotimaisia naistenviihteen taitajia: 100 vuotta rakkautta. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 1999

Manninen, Kirsti: Soita minulle. Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava 1989