Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Jinnie, läkkisepän tytär

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Kun nuoren Jinnie Howlettin leskeksi jäänyt läkkiseppäisä kuolee köyhyydessä, Jinnie on todella onnekas päästessään vaivaistaloon, sillä muussa tapauksessa hän olisi joutunut suoraan kadulle. Ja kun hänelle viidentoista iässä tarjotaan piian paikkaa lammasfarmilta, hänestä tuntuu, että tämä toinen onnenpotku on varmaan jo hänen viimeisensä.
Muutaman viikon palveluksen jälkeen hän saakin tuta sen, sillä Shalemanin perhe vaatii melkeinpä enemmän kuin mitä hän vaivaistalon työpalvelussa oli joutunut särpimensä eteen tekemään. Jinnien onneksi perheen poika Bruce on kuitenkin sitä mieltä, että tytössä on jotain, jota kannattaa puolustaa muiden perheenjäsenten mielivaltaa vastaan. Ja pian Jinnie itsekin huomaa, että hänen kasvunsa naiseksi on samalla kasvamista yhä tiiviimpään yhteyteen Brucen kanssa.
(takakansiteksti)

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

308

Kieli

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

342

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä