Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Sarvipää

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Lasdunin romaani kertoo brittiläisestä punastelevasta kirjallisuuden professorista Lawrence Milleristä, joka on saanut viran amerikkalaisesta collegesta lähellä New Yorkia. Hänet on myös valittu collegen seksuaalisen häirinnän lautakunnan jäseneksi. Hänen vaimonsa on jättänyt hänet, ja hän käy tapaamassa naispuolista terapeuttia selvitäkseen siitä. Mutta onko hänellä tekeillä jotain muutakin?

Eräänä päivänä hän vetää kirjan hyllystä ja toteaa, että kirjanmerkki on siirtynyt toiseen paikkaan. Onko hän voinut unohtaa siirtäneensä sen itse? Sitten hänen tietokoneestaan häviää tiedostoja. Onko hän voinut poistaa ne vahingossa? Hän luulee nähneensä terapeuttinsa kadulla, mutta tämä ei ole käynyt ulkona koko päivänä.

Seuraavaksi hän lukee lehdestä, että Central Parkissa on kaksi naista hakattu hengiltä. Kun hänen työhuoneeseensa kohta sen jälkeen ilmestyy murha-ase, rautatanko, hänen maailmansa romahtaa. Hän on melkein varma, että jos hän olisi tappanut jonkun, hän muistaisi kyllä. Yrittääkö joku lavastaa hänet syylliseksi – vai onko syyllinen hänen oma luomuksensa?
(Tammi)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

205

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

212

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä