Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Syyskuu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Syyskuu on Skotlannissa poikkeuksellista aikaa. Lyhyt, mutta huumaava kesä on päättymässä, ja sen kunniaksi seudulla järjestetään lukuisia ylellisiä juhlia. Silloin solmitaan ja puretaan avioliittoja, juodaan hukan liikaa, tanssitaan hieman liian pitkälle yöhön, tehdään lupauksia, särjetään sydämiä ja kaivetaan vanhat perhesalaisuudet uudestaan esille.
Näin käy myös Verena Staytonin järjestämissä syysjuhlissa, joihin on kutsuttu suuri joukko sukulaisia ja perheystäviä New Yorkista ja Espanjasta saakka. Pilcherin romaani seuraa näiden ihmisten kohtaloita toukokuusta syyskuun tanssiaisiin, joissa erilliset elämänlangat kutoutuvat yhteen näyttäväksi ryijyksi, josta voi hahmottaa elämän koko kirjon iloineen ja murheineen.
Syyskuu on juuri sellainen vanhan kunnon ajan romanttinen perheromaani, jollaisia nykyään yhä vain harvemmat osaavat kirjoittaa. Pilcherillä on kuitenkin vielä taito tallella, ja sen voi nähdä tämän kirjan jokaiselta sivulta.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

593

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Lisätietoja

2. p. 1992

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

478

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä