Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Petkuttaa Varista

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Elämysmatka intiaanien pariin

Romaani tasankointiaanien elämästä vuonna 1870, suuren käännekohdan kynnyksellä. Päähenkilönä on Valkoisen Miehen Koira, nuori mies, jonka aluksi kovin huono onni vähitellen kääntyy leirin rohtomiehen avustuksella ja joka sotaretkellä osoittamansa urhoollisuuden ansiosta saa uuden nimen - Petkuttaa Varista. Vähitellen hän kasvaa itsekin rohtomieheksi: parantajaksi ja näkyjen näkijäksi. Romaanissa seurataan päähenkilön ja hänen läheistensä elämää, johon kuuluvat elannon tarjoavat biisonit ja ympäröivät vihollisheimot, mutta myös valkoihoiset, joita tunkeutuu Montanan territorioon yhä sankemmin joukoin. Intiaanit joutuvat tekemään raskaan päätöksen: noustako taisteluun valkoisia vastaan vai antautuako.

Romaanin moniaistisesta kerronnasta syntyy lähes hallusinatorinen todellisuusilluusio, kuin lukija ratsastaisi itse pitkin kumpuilevaa preeriaa. Intiaanien elämää ei selitellä - lukija heitetään todellisuuteen, jossa puhuvat eläimet ovat vähemmän outoja kuin valkoihoisten käsittämättömät tavat. Tekijä on itse mustajalkaintiaani ja on kuullut tarinoita romaanin kuvaamasta aikakaudesta omalta isoäidiltään. Tätä lähemmäs 1800-luvun intiaanien todellisuutta tuskin on mahdollista päästä.
(Green Spot)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

382

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä