Reilua peliä

(takakansiteksti)
Romaani kertoo ikääntyneen taiteilijapariskunnan suhteesta, Jonna on kuvataiteilija ja Mari on kirjailija. He asuvat lähellä toisiaan, samassa kerrostalossa, heidän työhuoneitaan erottaa vain ullakko. Elämä on aika rauhallista, työskennellään, katsellaan elokuvia, matkustellaan, vietetään kesiä saaressa ja riidellään pikkuasioista ja vähän isommistakin. Jansson kuvaa hyvin hienovaraisesti kahden naisen välistä parisuhdetta, elämän pieniin sattumuksiin on latautunut paljon merkityksiä. Janssonilla on taito kuvata henkilöhahmojaan lämpimän humoristisesti ja romaani viliseekin hyvin herkullisia ja hauskoja kohtauksia, kuten luvussa ”Sumussa”, jossa Jonna ja Mari istuvat veneessä merellä, odottamassa sumun hälvenemistä ja haukkuvat ajankulukseen toistensa äitejä ja näiden eriskummallisia tapoja. Tai luvussa ”Matka Konican kanssa”, jossa Jonna on innostunut filmaamisesta ja Meksikon reissu menee lähinnä kameran kanssa sähläämiseen, itse matka koetaan jälkeenpäin olohuoneen sohvalla, suttuista kaitafilmiä katsellen.

Ajoittaisista pienistä erimielisyyksistään huolimatta pariskunnan yhteiselosta huokuu syvä yhteisymmärrys. Naiset tukevat toistensa työntekoa, Jonna on Marin tekstien ensimmäinen lukija ja Mari ymmärtää Jonnan innostuksen ja luovuuden puuskia, liittyivät ne sitten jo mainittuun kaitafilmikameraan tai maisemaluonnoksiin: ”Hoida sinä vene, huusi Jonna, hyppäsi maihin ja lähti juoksemaan mökille. Mari kiinnitti Viktorian, kaksi varmuusköyttä pohjoisen ja kaksi etelän puolelle. Hän nousi kalliolle ja näki että sadeverho lähestyi, mutta hiljalleen. Jonnalla oli hyvää aikaa tehdä ensimmäinen, ratkaiseva luonnos.” (s. 34)

Kun takana on pitkä yhteinen historia ja kun suhteessa on riittävästi rakkautta, on myös luottamusta antaa toiselle omaa tilaa, vaikka se sitten vaatisi jopa vuoden eroa - Pariisin stipendin takia. Tove Janssonin tekstistä tihkuu elämänmyönteisyys ja valoisuus, hän saa arjenkin kuulostamaan seikkailulta. - Silene Lehto/ Sanojen aika -