Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hihna kiristyy

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Koiran elämää -lehden kolumnisti Holly Winter on väliaikaisesti koiraton, mutta käy silti uskollisesti Cambridgen koiraharrastajien koulutusilloissa. Harrastus saa ikävän käänteen, kun yksi kouluttajista kuristetaan koulutuspaikan viereisessä puistossa oman koiransa hihnalla. Holly suostuu ottamaan murhatun lääkäri Stantonin nuoren alaskanmalamuuttiuroksen Rowdyn hoitoonsa.

Pettämättömällä vainullaan hän alkaa selvittää, miksi komealla Rowdylla ei ole virallisia papereita ja miksi Stantonin nuori sukulainen on hankkinut itselleen newfoundlandinkoiran vaikkei edes pidä koirista. Samalla hän tulee työntäneeksi nenänsä vaarallisen syvälle paikallisten koiraihmisten väliseen kilpailuun.

Murhaa selvittelevä tuttu poliisi on menettää hermonsa, kun Holly sekaantuu tutkimuksiin. Holly on kuitenkin vakuuttunut, että poliisi on väärillä jäljillä, eikä voi jättää asiaa sikseen. Kookkaan malamuuttinsa kanssa hän uskaltautuu öisiin puistoihin selvittämään, mitä todella on tapahtunut. Onneksi Rowdy ei ole vain suuri ja kaunis vaan kaikkien malamuuttien tapaan myös älykäs. Se saa pelastaa uuden emäntänsä yhdestä jos toisestakin kiperästä tilanteesta, ennen kuin syyllinen paljastuu.

Kiperiä käänteitä ja letkeää leukailua!

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Ilmestymisaika

Sivumäärä

225

Kieli