Marjorie 1-2

Kosiskelumenot vaihtelevat huomattavasti ajan ja paikan mukaan, mutta se tapa, millä asia kulloinkin suoritetaan, tuntuu juuri siinä ja sillä hetkellä ainoalta luonnolliselta.
Sunnuntaiaamuna puoli yhdentoista aikaan Marjorien äiti pistäytyi kummastellen ja kauhistellen vilkaisemassa nukkuvaa tytärtään. Hän paheksui kaikkea, mitä näki. Hän paheksui kallista mustaa silkkipukua, joka oli läjässä tuolilla, kepeitä vaaleanpunaisia alusvaatteita, jotka oli viskattu puvun päälle, sukkia, jotka venyivät lattialla kuin kuolleet käärmeet, pöydällä lojuvia ruskeita gardenioita. Ennen kaikkea hän paheksui tuota kaunista seitsentoistavuotiasta tyttöä, joka autuaasti uinui hienossa, liian isossa vuoteessaan päivänpaisteen kultaisessa neliössä tukka sotkuisena kiharapörrönä, punainen suu halkeilleen purppuraisen maalin peitossa, rauhallisesti ja säännöllisesti pienen hienopiirteisen nenänsä kautta hengittäen.