Matkalla huomiseen

Natalien elämä muuttaa kulkuaan kun hän ottaa vastaan hevoshoitajan paikan läheltä kotikaupunkiaan. Äkkiä hän huomaa kiintyvänsä ihmisiin ja paikkoihin, ja kyläläiset hakevat hänen seuraansa ja opetustaan. Kaikkein tärkein asia Natalielle on kuitenkin Twister, kaunis musta hevonen, johon hän kiintyy koko sydämestään.

Aidosti mustassa hevosessa ei ole ainuttakaan ruskeaa karvaa. Ne joita mustiksi sanotaan ovat yleensä tummia ruunikoita tai rautiaita. Mutta tämä nuori hevonen oli musta - oikeasti musta, ja sillä oli vino valkoinen läsi ja neljä tyylikästä valkoista sukkaa. Kaikki muu olikin pielessä. Ruuna oli kolmevuotias, pian neljä. Kasvun olisi jo pitänyt tasoittua; sään olisi pitänyt olla lautasia korkeammalla. Se ei ollut.
”Sillä saa ratsastaa alamäkeen koko ajan”, minä huomautin.
Omistaja oli mies, päälle kolmenkymmenen. Hän oli viitisentoista senttiä minua pitempi eivätkä kuraisen golftakin hihasuut peittäneet leveitä, kalpeita ranteita. Ohuet vaaleat hiukset olivat takaa pitkähköt, mutta edestä ne olivat alkaneet vetäytyä ylemmäs ja jättivät otsan korkeaksi ja haavoittuvaksi. Kehyksettömät lasit lepäsivät hänen nenälleen aivan hiukkasen vinossa; toinen linssi näytti olevan vinksallaan. Hänen nimensä oli Pierce Hän ja minä olimme juuri tuoneet hevoset ulos ja nojailimme tarhan aitaan viimeisten riimut kädessä. Iso raudikkotamma vinkaisi, sinkautti sitten kavionsa ilmaan ja häipyi pukitellen tarhan poikki. Toiset pärskähtivät ja lähtivät laukkaamaan sen perään. Musta ruuna ravasi hullun lailla pysyäkseen perässä. Pierce seurasi sen jokaista liikettä niin kiinteästi että minua alkoi melkein kaduttaa huomautukseni hevosen rakenteesta.
”Allie aikoi ruveta töihin sen kanssa tänä keväänä”, hän sanoi sävyttömällä äänellä.
”Hän antoi sille vuoden lisäaikaa.” En tiennyt kuka Allie oli enkä myöskään kysynyt.
(takakansi- ja lieveteksti)