Sinuun me asetamme toivomme

Tämä kirkonkylä ei varmasti ole ainoa. Ikävä kyllä.

On ison talon nuori isäntä, jolle ei mikään tunnu olevan mahdotonta ja josta melkein kaikki pitävät koska hänestä kannattaa pitää. On entinen mestariurheilija, jonka keihäänheittäjänkaari katkesi kesken nousun ja elämänkaari tuntui katkeavan siinä samassa, edessä ovat muistot ja katkeruus ja isottelu. On kyläsoittaja joka menestyi ja sai tilaa ympärilleen mutta ei tarpeeksi. On tyttö joka oli melkein liiankin kiltti, sinisilmäinen ainakin mutta sisukas ja sitkeä. On anoppi joka on niin kuin anoppien sanotaan olevan, uskoi poikaansa mutta ei tämän vaimoon ja on pilata paljon - miehensä elämän hän oli jo pilannut. Tapahtuu kaikkea sitä mitä aina tapahtuu, ryypätään ja rymistetään, mennään eikä meinata, pidetään hauskaa ja sitten perästä surraan ja nyreksitään, kukin loukossaan. Ja aina välillä ja aina lopuksi on seinä edessä, vai tuntuuko vain olevan. Läpi ainakin on päästävä. Toukkarin romaani on totta kerrontaa siitä, mitä on elo televisioantennin varjossa Suomemme maalikylissä. (Takakansiteksti)