Entäs sitten, Leevi

Leevi oli lukaissut pari menestysromaania ja luullut tuota pikaa rahoittuvansa aina maisteriksi saakka. Hän oli jo sentään yhdeksäntoistavuotias, ja koulu oli yhä vuoden vajaa. Yliopistoa ei tarvinnut ajatellakaan, ellei jostain oli ollut pulpahtava tuntuva tulolähde.
Ei muuta kuin kynä käteen ja anna tulla kuin sudenkuraa. Leevi tiesi, mikä naula veti. Hänen lankonsa, joka oli kustannusvirkamies, oli sanonut, että kaikista yrityksistä huolimatta kansan valtava enemmistö oli jäänyt taiteen tavoittamatta. Halutuinta runokokoelmaa saatettiin ostaa parituhatta, romaania parikymmentätuhatta kappaletta, vaikka Suomen väkiluku oli noin kolme ja puoli miljoonaa. Jossain oli vika. Langon mukaan kirjailijat olivat liian kesyjä. Tavallinen kansa, eritoten miespuolinen, ei juuri välittänyt akateemisesta sorvailusta. Tosin oli mahdoton kiistää Joel Lehtosen ja Ilmari Kiannon suorasukaisuutta tai F. E. Sillanpään harrasta pyrkimystä vähäväkisten sydämiin, mutta odotettua pienemmäksi oli jäänyt heidänkin ostajajoukkonsa. Oli mainittu myös Aleksis Kivi, Johannes Linnankoski ja Juhani Aho sekä päädytty toteamukseen, että suomalainen innostuu lukemiseen yhtä hitaasti kuin juoksemiseenkin.. Taiteilija ennätti kuolla, ennen kuin kansa oli valmis rahoittamaan hänen työskentelynsä.
(takakansiteksti)