Muistelmat

(Otava)

Muistelmat on omaelämäkerrallista lyhytproosaa. Teos ei kuitenkaan ole mikään tavanomainen muistelmateos, se koostuu lyhyistä välähdyksistä, ajatuksista, tunnelmista, satunnaisen tuntuisista muistikuvista, jotka on asetettu vuosilukujen avulla lineaariseen järjestykseen. Muistot voivat olla hyvinkin pieniä ja tavallisia yksityiskohtia: nyppy ruuvimeisselin kahvan sileässä pinnassa tai auton valojen liukuminen katossa sängyn yläpuolella, valvottuna yönä. Muistot voivat olla myös erikoisia sattumuksia, kuten keskustelu kadulla vastaan tulevan vangin kanssa tai sivustakatsojana nähty outo kohtaaminen: ”Olin parvekkeella nukuttamassa poikaa, kun leipuri astui leipomon ovesta ja käveli tupakkapaikalle talon päätyyn. Nokikolari oli tulossa kulman takaa. Jäin katsomaan mitä tapahtuu. He tervehtivät. He tunsivat toisensa. He seisoivat asfaltilla kuin kaksi shakkinappulaa.” (s. 44)

Tammisen tekstit muistuttavat paikoin jopa proosarunoa, vaikka hän ei viljelekään metaforia ja kieli on selkeän suorasanaista. Vaikutelma tulee ehkä enemmänkin lähestymistavasta: tekstit ovat tiheänään lyyriselle kielelle ominaista yksityiskohtien etualaistamista, vahvoja kuvia.

Tammisella on taito ilmaista vähällä paljon, rivien väleillä: ”Sairaalan takapihalla oli sepeliä. Aurinko paistoi. Sisällä käytävillä paloivat loistelamput. Kun hautaustoimiston mies veti lakanan kasvoilta, pääni kääntyi sivuun. Lakanan toisessa päässä näkyivät veriset varpaat. Tultiin käytäviä ulos. Ulkona paistoi aurinko joka oli jäänyt sinne. sepeli pyöri ja petti kenkien alla.” (s. 53)

Muistelmat on juuri sirpaleisuutensa takia kiehtova ja hyvin todentuntuinen teos, sillä myös ihmisen mieli toimii epälineaarisesti, vailla tiukkaa logiikkaa: assosioi, pulpauttaa pintaan muistikuvia mitä omituisimmista asioista tai yhdentekevän tuntuisista yksityiskohdista. Muistelmat on myös paljon vakavampi verrattuna kirjailijan muihin teoksiin.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)