Meillä on silmät

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Meillä on silmät on 22-vuotiaan Heidi Liehun esikoiskokoelma, havainnoiltaan tuore ja samalla omintakeisen kriittinen puheenvuoro elämisemme tilasta.

(Takakansiteksti)
Vahva esikoisteos, jossa runoilija pilkkoo ja analysoi ympäröivää todellisuutta ja etsii vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Suvi Ahola kirjoitti osuvasti Helsingin Sanomien arvostelussaan, että ”vastausten etsiminen, filosofia, määrittyy runoista kuin hengittäminen tai pyykinpesu: se on tarpeellista, jatkuvaa, arkista selittämistä, mielen siivousta, johon Liehu tarvitsee välillä puimakoneita, puntareita, esiliinaakin.” (HS; 7.4.1990)

(Sanojen aika / Jukka Uotila)

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Tekstinäyte

Olen ollut kauan unessa

nyt sokeat ohuet käärmeet ympäröivät minut
ja viereeni ovat kohonneet tuliset pylväät
korkeat ilmestykset
ja linnut visertävät liian kaukaa

mikä on tämä ihmeen maa
mikä on tämä suuri totuus
jota imen kuin emoa
buddhat polvistuvat näitä kapistuksia
pitäisi ehkä rakentaa bunkkeri
ja varastoon paperia, kyniä, vitamiineja,
leipää, kauniita unia, elämää,
toiveita
ihmisiä
tulevaisuutta

ihmeen maa, ummehtunut
kuin toukka kotelossaan
pilvet eivät enää tiedä minne kulkea
kaikkialla nuo tulipylväät tulevat kohti
puhkaisevat pilvien vilvoittavat silmät
ja haluavat lisää

mikä on kohtaloni, kysyn
ja katson amputoitua tietäjää:
tämä todellisuus on amputoinut hänet kaikkineen
oi katkennutta kohtaloa, mutta veitset
eivät tunne syyllisyyttä

tämä on sivuepisodi
ja ne jättivät hänestä jotain
silmänvalkuaiset
On hyvin pimeää
ne välähtävät viekkaina
tiedän että hän katsoo minua pimeydestään
soluni parkaisevat
on myöhäistä
MYÖHÄ! huutavat kotkat ja kiipijät
äkkiä kaikella on ääni
ultrainen jousi lävistää korvani
kuin afrikkalaisen nenän

en yritä paeta
leväytän itseni auki
antakaa sen tulla
se on myöhäistä
levätkää vain
seivästäkää kaikki ehdotukset
jotka koskevat tulevaisuutta
palakaa loppuun
kuin pedot.

***

Turhaudun kun katselen
levykaupan asetelmia duurista molliin,
ettekö voisi sytyttää edes kynttilöitä
Mitä saisi olla,
tässä on hysteriaa numero kuusi,
valmistettu Greenwich Villagessa
taustalla uhoavat pilvenpiirtäjät mutta tällä kujalla
talot mahtuvat levitettyjen käsiesi väliin.
Tässä on levottomuuden poistoteroitin,
oikean äänivallin löytää helposti
kun kipukynnys on ensin mitattu.
Kynttilänvalosta masentuville on myös
aurattomia äänilevyjä antikvariaatin puolella

Musiikin ihmeparantola
Annan käteni liikkua rivistöillä,
hyllyjen hampaat on poistettu, on vain
levyjen ikenistöt.

Maailma on amme,
se odottaa musiikkia kuin vettä:
kalliot soivat, ne vastaavat
meteorien kysymyksiin.
Älä usko kieleen,
se on letkeä keino muuttaa
vastaukset kysymyksiksi
se on tohkea problematisoija,
se tekee ongelmaksi kaiken
paitsi tapansa problematisoida.
Se on ansa,
sillä heti kun problematisoit
problematisoinnin,
jo problematisoit
ja ääretön kehä laajenee kuin elohopea

kunnes sävelet laskeutuvat päälaelle ja hartioille
lentävät luokse kuin siivettömät linnut
aseitta
mutta voittajina
putoavina polvina
nuo ilmantyynyt jotka pehmustavat pään ja
nostavat sen kimmoisessa ruukussa
hyvin lähelle latvoja,
luulet melkein että ne ovat ainut todellisuus.
Silloin todellisuuden reunaehdot
palavat jo kuin soihtu,
tarvitaan vain lisää bensiiniä
ja asiat pysyvät poissa
tulen takana rapisten ja raapien.
Tämä uusi rytmi,
kuin kyyt nytkyisivät vasten kantoja,
rullalla
sihisten
mutta unohtuneina.
Nämä kuviot yhdistävät aistini;
korvani tunkeilevat jo silmiini asti
niitä on monta
monta meren reunaa
heilureina
väreinä
valopaljetteina
paljaina vasten luomieni aseetonta sisäpintaa.
En enää näe merkkejä sisällöistä,
se ei ole enää pelkkä kani tai ankka,
vaan jo hetairan ja hermafrodiitin
heterogeeninen kolmoismuunnos
varmuuden tanko kurkussaan.

Saan luvan,
en odota enää todisteita,
otan tämän levyn, tätä juuri etsin
kettinkikansineen ja terälehtineen,
aukeamineen ja muunnelmineen,
se on aivojeni kadonnut puolisko,
jo valuneena kurkkuuni ja alemmas.
Sävelet nostivat sen piikiksi kohden taivasta,
nyt kaikki ajatukset putoavat päähän kuin paperit,
ne antoivat minulle kyvyn
kävellä tulisten kivien yli.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

runoja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

62

Kustantaja

Kieli