Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Paholaisen haarukka

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Konepajalainen urakkamies on jäänyt vuosia sitten työttömäksi, hänellä on Jumalan kyynel tatuoituna kaulaan ja hän vihaa perinteiset viha-asetelmat sekoittanutta nykyistä maailmanjärjestystä. Hän on ympäristölleen vaaramomentti, itse tekemässään tilassaan sen vanki ja vapaa huijaamaan itseään ja muita, jos se kiinnostaa.

Romaanin kaikki muutkin hahmot noteeraavat informaatioltaan ylikuormitetun sielunmaisemansa ja yksinäisyyden, arjen paradokseja. Jokainen tuntuu silti hoitavan vain omaa tonttiaan, kunnes juonet kuoleman ja rakkauden kautta risteytyvät Jumalan kyyneleen kanssa. On verkkotuottaja Karin ja sosiologi-vaimonsa sekä Lari-sijoitusneuvojan ja elokuvaohjaaja-siskonsa Lauran havaintoja maailmasta.

Romaani ei ole dekkari, mutta kuolema yhdistää hahmot ja tekee draaman, jota kukaan hahmoista ei ole osannut suunnitella aivan sellaiseksi kuin siitä tulee.
(Sini Kiuas/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

267

Kustantaja