Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Piiritetty kaupunki

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Piiritetyn kaupungin sisällön muodostaa kaksi ajassa eri tasoihin kuuluvaa mutta samankeskistä tapahtumasarjaa, joita yhdistää entisyydestä nykyiseen välähtävät muistikuvat. Ensimmäinen liittyy Tornion piiritykseen saksalaisten takaa-ajon alkaessa syksyllä 1944. Romaanin päähenkilö Pekka Kuutsalo oli silloin nuori koulupoika, jolle kaupungissa puhkeava taistelu tuli suurena järkytyksenä. Hänen sisarensa Leena odotti saksalaiselle Heinzille lasta ja tämä aiheutti sodan puhjetessa sen, että kaupunkilaiset vihjailivat pojalle sisaresta kaikenlaista. Pekan täytti vähitellen silmitön viha, joka sopivan tilaisuuden tullen purkautui Heinzin surmaamiseen.
Toinen tapahtumasarja on nykyisyydessä, 16 vuotta myöhemmin. Sen kuva kehii auki tuota piiritys-syksyä seuranneet tapahtumat, ne jotka ovat johtaneet tarinan ihmisen suhteisiin keskenään. Pekka Kuutsalo tulee entiseen kotikaupunkinsa pakkomielteen kaltaisen syyllisyydentuntonsa ajamana. Kotitalon paikalla, sen jonka kellariin hän on Heinzin kuopannut, kohoaa nyt suuri kivitalo. Hän törmää myös vanhaan lapsuudentoveriin, joka puheillaan osaltaan vaikutti hänen tekoonsa. Seuranneen tapahtumaketjun tuloksena Pekka joutuu poliisin huomaan. Täällä hän ensi kerran tuntee suunnatonta huojennusta ja tunnustaa 16 vuotta sitten tapahtuneen, mutta poliisi ei otakaan häntä todesta.
Onko murha missään olosuhteissa hyväksyttävä? Piiritetyn kaupungin keskeinen sanottava on tässä. Pekka Kuutsalo tuntee syyllisyyttä teosta, jota sota-aikaan vedoten pidetään täysin luvallisena, piiritystilaan luonnostaan kuuluvana oikeana menettelynä. Hän on romaanin ihmisistä ainoa, joka haluaa murtaa tämän vihan kehän, hän tuntee syyllisyyttä ihmisten sallituksi ilmoittamasta pahasta teosta. Romaanin muut ihmiset ovat lopullisesti linnoittautuneet joko katkeruuteensa tai välinpitämättömyyteensä. Heidän kohdallaan piiritys jatkuu…
Piiritetty kaupunki on värikäs ja hallittu romaani, jossa on väkevä todellisen elämän maku.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Päähenkilöt

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

282

Kustantaja

Kieli