Taivaan mittakaava

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Esikoisrunoja rakkaudesta, arkkitehtuurista, huoneen ympärille asettuvista seinistä ja parisuhteesta niiden katveessa

Selkäsi takana kaupunki muuttuu,
nostokurki lennättää valmiita elementtejä.

Kravatti halkaisee arkkitehdin valkean paidan,
parilliset raajat ja yksinäiset sisäelimet,
vasemman ja oikean kaistan.


Sinut ja minut on tarkkaan suunniteltu.
Tälläkin hetkellä seisomme viivoittimen reunalla.

Kaupunki kasvaa umpeen,
tyhjän tilan ympärille nousee aita,
sen takana lapset istuvat
löytymisen pelko jäsenissä.

Sanna Karlström (s. 1975) on helsinkiläinen estetiikan opiskelija. Hänen runojaan on palkittu mm. J. H. Erkon runokilpailussa 2003 sekä julkaistu Elävien runoilijoiden klubin vuosikirjassa MotMotissa vuonna 2003.

(Otava)


Runokirja puhuttelee teemoilla rakkaudesta, parisuhteesta, yksinäisyydestä, arkkitehtuurista, pienistä tytöistä ja vähän isommistakin. Runoista jää aina jälkimaku ja ajatuksia ilmaan. Runoilijan ääni on rauhallinen mutta painava.

(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Hän makaa keskellä lattiaa valkeana ja siivettömänä, hän on vähän tiellä, ja ihmiset vierastavat enkeleitä, puhuvat höyheniä, lakkaamatta. Mitä minä sinulle teen. Mitä sinulla. Psykiatrian klinikalta ei vastata. Sinä saat jäädä siihen, kävellä omin jaloin ulos ja unohtua kuin käsine, ehkä raitiovaunussa sinua vasten painautuu poika rullalauta sylissä.

Nukun tämän vuodenajan, nukun sinut, huoneen /
valokuvat, verhottomat ikkunat, joista näkee muistavansa./ /

Mutta syksy hakkaa rinnassa yötä säröille. /
Seinän takana riita haurastuu, tiputtaa lehtensä ja vaikenee. //

Ja pimeässä joku ruuvaa rikkinäistä hehkulamppua, /
se kieppuu kierteisiinsä ja kierteistä pois, /
säälimättä valo välähtää äänen voimasta ja muistin. //

Ei riitä, että unen nuoskalumen läpi /
kuin taukoamatta toistaisit tähtien nimiä korvaani, /
vaan minun on noustava ikkunaan, uskottava sinua: /
jos tähdillä on nimet, ne ovat siellä.

Shakkimestarin ikävä

Yöllä kierähdän itseni ympäri monta kertaa/
ja tuuli työntää katkeamatonta taivasta pääni ylitse./
Sano taas että minä olen ainutkertainen ja erehtymätön./

Kierähdän, sano se taas,/
jonkun toisen ikkuna kolahtelee tuulessa/
ja puut kuin pilvet kuin puut matalalla,/
sateen varjossa kellotapulikuu/
kirkontorniin naulattuna,/
pimeässä kaikki tulee huoneeseen ja kohti./
Istun sängyn laidalla ja pelkään ettei minua olekaan./

Aina tähän aikaan, samaan aikaan, tarkalleen,/
shakkimestari kyyristyy pelilaudan ylle,/
ja valo polttaa hänen otsaansa./

Yhtä hyvin voisin nähdä unta kuin muistaa/
miten pujotat kätesi ilmaan repeytyneestä reiästä/
ja siirrät sotilaan kuviteltua vastustajaa kohti./
Yhtä hyvin olisin voinut olla onnellinen./

Nyt varjosi leviää seinälle kuin karhuntalja,/
minä piirrän sen sinulle tähän,/
ja ehkä se kehrää lasiset silmät auki,/
tai kaksi unetonta metallipalaa katsoo mustasta takista,/
napinläpi ja nappi./

Pelkäätkö koskaan pimeää ennen kuin valot on sammutettu,/
ullakolla joku pitää ääntä aina kun on hiljaista,/
sano että pojat vain heittävät kiviä ikkunaan,/
linnun paino taivuttaa oksia, varjot läikkyvät lattialle,/
mutta sinä istut liikkumatta moninkertaisten ikkunalasien takana/
siirrellen vaimennettuja nappuloita./

Menen peiton alle jotta jossain olisi lämmin,/
suljen silmät ja odotan,/
eilen lehdet tippuivat puista,/
puu vain menetti lehtensä,/
Sinä nostat katseesi ja olet aikeissa sanoa/
että maailman kangastuksilla on tapana/
tulla uniin ja unohtua./




En tullut tähän jäädäkseni,/
en ota kenkiä jalasta,/
tulin puhumaan vuosien ylitse/
ja shakkimestari kääntää pelilautaa:/
valkoinen aloittaa./

Pienet sotilaat sopivat sinulle./
Haittaako, etten ole tullut kotiin pitkään aikaan./
Käsi rummuttaa mietteliäästi ohimolla./

Joskus hevonen jää kiertämään kuningasta ikuisesti./
Kumartuneina pöydän ylle olemme toistemme peilikuvat./

Kunnes hämärä nielaisee yksinäisen kruunupään./




Kaksi venettä päälletysten, niiden keinunta,/
toinen nurinpäin, toinen kuin heijastus./
Joskus moottorien ääni, joskus huoneen valkeat purjeet,/
seinien tuulessa paukkuvat lakanat./
Ei mikään joki, sen kaareva pohja selkärankaa vasten, sen muta./




Kerran taivas kävi maan päällä/
ja vahingoittui vain hieman./
Siitä ovat merkkinä/
yö ja tähdet,/
neulanpistot silmieni takana./

Puu sinun uniesi huminassa valvon/
sillä sinä olet särö/
ja ikkunani takana varmemmin kuin aamu./
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

runoja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

58

Sarjamerkintä