Sika apinanleipäpuussa

Rautaportti rämähti auki. Siitä astui kadulle meluisa joukko nuoria. Kaksi heistä oli afrikkalaisia ja kaksi eurooppalaisia. Katu oli tyhjä ja autio. Vain muutamia ihmisiä sujahteli ohi mutisten tervehdyksiä nuorille. Kaupunginosa, joka muistutti paljon maalaiskylää, oli hiljentynyt kohta pimeän laskeutumisen jälkeen. Vain hetki sitten majasteetillinen viileä kuu oli noussut taivaalle kuin ylpeä kuningatar katselemaan päivän kuumuuden kiduttamaa valtakuntaansa. Vaaleanruskea pölymäinen hiekka oli luovuttanut lämpönsä ja tuntui kylmältä jalkapohjaan. Päivällä aurinko lämmitti sen hehkuvan kuumaksi niin että herkemmän paljasjalkaisen kulkijan oli pakko sipsuttaa juoksuaskelin, jos ei halunnut polttaa jalkapohjiaan.
Kuun valkoinen valo muutti kadun ja suuret puut ja koko kaupungin harmaasävyiseksi lyijykynäpiirrokseksi, jolle on kaatunut punaista, makeaa fasaap-mehua.
Keskellä katua jättiläismäisinä möhkäleinä törröttävät apinaleipäpuut ja helmojaan levittelevät kapokkipuut olivat vaaleanpunaisia kuin hempeät mutta uljaat satuprinssit. Silloin harvoin, kun autoja eksyi näille hiekkaisille kaduille, ne joutuivat puikkelehtimaan puiden välissä. Ihmiset kokoontuivat keskelle katua puiden alle varjoon päivän kuumimpaan aikaan. Kadunkulmien pikkukauppojen eteen kokoontuivat nuoret, päiväsaikaan etupäässä pojat, jotka eivät käyneet koulua tai joilla ei ollut muuta tekemistä. Illalla kotitöiden jälkeen tulivat myös tytöt.