Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hitsaaja

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Niila Kamsu on mies, jonka paras ystävä on orava. Yli kaksikymmentä vuotta sitten juna kuljetti Kamsun pohjoisesta etelän telakoille. Taakse jäi nainen.
Tulee syyskuun yö, jolloin matkustaja-alus Estonia uppoaa Suomenlahden pohjaan. Kamsu huomaa, että on itsekin vaarassa hukkua muuttuvan maailman paineiden alle. Pakko ajaa miestä takaisin pohjoiseen, vastatuuleen naisen luo.
Järven rannalla on pieni mökki, jonne maailma supistuu. Mirka Autilla on koti Inarissa, äiti pörrönä ja kaksoisveli kadoksissa. Kun laiva uppoaa, Mirka tietää ettei veli tule takaisin. Joku on siitä vastuussa.

Katja Ketun kerronta pulppuaa mielen ja maan onteloista, paikoista joihin Jumala ei näe. Syyllisyys kulkee mukana etelään ja seuraa varjona pohjoiseen: milloin ihminen on vapaa lähtemään?
(takakansiteksti)
Tiivistunnelmaisen, groteskin kerronnan sävyttämän romaanin tapahtumat on kuvattu usean, eri puolilla Suomea asuvan henkilön näkökulmasta ja lopulta erillisinä kulkeneet elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa, punoutuvat yllättävällä tavalla yhteen. Katja Ketun värikäs kieli uudissanoineen ja pohjoisen murteineen on herkullista luettavaa.

Matkustaja-alus Estonia uppoaa Itämerellä 28.9.1994 klo 01.24 ja vie mukanaan syvyyksiin 852 ihmistä. Romaanin tapahtumat alkavat onnettomuuden jälkeisestä aamusta, kun teoksen henkilöhahmot kuulevat uutisen kukin tahoillaan. Tuon kohtalokkaan aamun jälkeen ei kenenkään elämä enää ole sama.

Helsingin Jollaksessa asuva telakkatyöntekijä, Niila Kamsu, on ollut aikoinaan Saksassa hitsaamassa Estonian keulaporttia. Niilan vaimon, Kaisun, siskon mies ja tämän pikkupoika olivat laivalla matkustaneiden joukossa. Inarilainen, elämän heittelemä Mirka Autti puolestaan uskoo kadonneen kaksoisveljensä hukkuneen laivan mukana. Virallisempaa näkökulmaa edustaa ivalolainen käytännön mies, konstaapeli Somero, jota onnettomuus ei kosketa henkilökohtaisesti vaan ainoastaan työn kautta.

Romaani on kertomus syyllisyydestä, kostosta, vastuusta ja myös surusta. Mutta onko mahdollista saada oikeutta - tai saada anteeksi? Mitkä lopulta ovat yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet olosuhteiden, sattuman ja unelmien upottavassa hetteikössä?
(Silene Lehto/ Sanojen aika)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Niila, 19.45, Helsinki

Metro ajaa Sörnäisistä kohti Herttoniemeä. Kaksi toisiaan erehdyttävästi muistuttavaa siilitukkaa irvistelee ja soi takapenkillä. Niiden keskellä istuu työmatkoilta tuttu puolihullu tyttö. Pojat ottavat tyttöä pulleista rinnoista ja puristavat. Tyttöä naurattaa. Sillä on oikeastaan kauniit, pitkäripsiset silmät. Nyt sitä naurattaa niin, että soikeat silmät oikenevat synnyinvinostaan. Aina sitä naurattaa. Myös Simppa näyttää lymyävän siellä muovipenkkien näennäissiimeksessä. Luulee pääsevänsä pakoon sähkövalon ilmeetöntä silmää. Ei näköjään ole taaskaan mennyt harkkoihin.
Aina ennen metromatkasta on nauttinut. Olla osana liikkuvaa, toimivaa kokonaisuutta. Päivän paras hetki on, kun metro ampaisee ulos Kallion sisästä kohti Kulosaaren siltaa. Se ajaa kohti Herttoniemeä naurettavan oranssina ja kuitenkin uljaana. Tavallisesti mielen valtaa tunne kaiken toistumisesta. Tänään penkeissä haisee jokin edesmennyt ulostus ja pahoinvointi. Keskipenkillä humalainen häpeää kovaäänisesti vajavaista persoonaansa, muut matkustajat koettavat häivyttää omansa. Joskus Kaisu ehdotti, että voitaisiin mennä vuoropäivinä autolla töihin, muttei sellaista huolinut ajatellakaan. Oli pakko yrittää selittää, että se tarvitsee autoa omaan työmatkaansa postille. Miten kertoa, että haluaa kerran päivässä olla vain yksi tuhansista, irrallaan rujosta itsestään. Ottaa vauhtia iltaa varten.
Sitten se juolahtaa mieleen. Kämmenet hikoavat. Saattaa olla, että Kaisullekin on kerrottu. Ehkä Vekkilä on soittanut tarkistaakseen jotakin kursseihin liittyvää ja lörpötellyt. Lussuttanut sanat suustaan sillä lespaavalla äänellään, välinpitämättömästi ja ajattelemattomuuttaan. Tai kenties tahallaan. Ehkä se on halunnut soittaa, ihan vain varmistaakseen, että viesti menee perille. Sitä ajatellessaan saattaa tuntea muiden matkustajien salavihkaisen tuijotuksen. Ei se minun syytäni ollut. Jotain vikaa tavarassa. Pihatielle astuessa täytyy kääntyä kuin vaivihkaa katsomaan taakseen, tuleeko siellä joku. Onneksi tie on tyhjä. Simppakin on jäänyt matkan varrelle. Vaikka näki sen nousevan bussista Laajasalossa, ei viitsinyt kysellä, mihin se on matkalla.Nyt katulyhdyn valo heittää maahan hyppelehtiviä varjoja. Ei tee mieli mennä sisälle. Jos Kaisu istuukin sisällä pimeässä odottamassa, pettymyksen ilme kesakkojen seasta paistaen. Tekee mieli autotalliin pakoon, hiljaisuuteen ilman uutislähetyksiä ja yleistä epäuskoa. Tekee mieli kääntyä takaisin sinne, mistä on tullutkin. Kävellä takaperin niin kauan, että vastaan tulee varhainen aamu, eilisaamu tai joku muu, samankaltainen.
Sitten pihakuusesta kuuluu naksutus. Tsk tsk tsk. Ensin ääntä säikähtää, mutta sitten helpotus valtaa mielen. Heikki. Kuinka onkaan voinut unohtaa oravan. Se istuu kuusen oksalla samassa asennossa kuin lähtiessä, aivan kuin olisi koko päivän odottanut kotiin palaavaksi. Oravan häntä heiluu pimeässä.
Pihan keskellä, suunnilleen puolentoista metrin päässä Heikin kotikuusesta seisoo muovinen puutarhatuoli. Kesällä sen ympärillä kasvoi mattona idän sinililjoja, joltain entiseltä asukkaalta siihen ryöhähtäneitä. Kun tuoliin istahtaa, se heilahtaa vasempaan, kuuluu vingahdus. Pakaroissa tuntuu housujen läpi kylmän kouraisu.
Oikeastaan ei osaa selittää, miksi oravasta on tullut niin tärkeä. Niin vain oli, että heti kun näki kuusen ja huomasi oravan siinä, syntyi päätös. Kiinteistönvälittäjä puhui tontin perällä Kaisun puoleen kumartuneena, tiimalasimaisen keskittyneenä naisen rintoihin ja myyntitehtäväänsä, puut ympärillä suhisivat ja yhtäkkiä vierellä tuntui ikään kuin lämmin kohta ilmanalassa. Siinä se oli, orava. Istui kuusen alimmalla oksalla hitaasti nyökytellen. Ja kirpeässä kevätilmassa saattoi haistaa villieläimen hajun. Se haisi jollekin tutulle, ikiaikaiselle. Pihkalle ja eritteelle. Jumalan paidalle.
Jos asiaa tarkasti ajattelee, orava oli suurin syy hyväksyä tontin osto. Suurempi kuin Kaisun maanittelut, välittäjän huohottava tyrkytys tai se, että meri liiskautui rannalle aivan tien toisella puolen, myönnytys Kaisulle. Kunhan ei omalle tontille asti. Sitä paitsi kuusen alta näkyi puskevan ilmoille tuttua mätäsrikkoa. Sitä oli lapsena kodin lähellä sijaitsevan kalliopahdan alus pullollaan. Jotenkin siitä tuli kotoisa olo. Siitä ei Kaisulle tullut puhuttua mitään. Kunhan nyökytteli puheille rohkeasta rakentamisesta ja ajalle tärkeistä toimenpiteistä, ajatteli että rakennetaan sitten mutta piha jää ennalleen. Rakennetaan lamasta huolimatta. Antaa naisen uskoa rakkauteen.

Orava kuuntelee hiljaa päätään pudistellen. Sen sysimustista silmistä hohkaa lisää pimeyttä pihamaahan. Ei se mitään kysele, ja eläinhän se kumminkin vain on. Siksi sille varmaan on helppoa kertoa Vekkilän huoneessa tapahtuneesta. Raimo Lepolan ylimielisestä asenteesta, melkeisestä vahingonilosta ja omituisesta tunnelmasta, joka laivassa päivällä vallitsi. Kiihtymyksestä. Jopa bussin teiniäidistä. Vain Estonian onnettomuudesta ei tule sille maininneeksi.
Pihan varjot laikuttavat mustaa maata omilla mustelmillaan. Puiden väliin on takertunut kylmänraapimia pilvenrepaleita, taivas niiden välissä on raa'an lihan värinen. Kun Kaisun auto kaartaa pihaan ja se kopisee kauppakassien kanssa sisälle sivuilleen vilkuilematta, tulee mieleen ajatus. Se on samalla uhmakas ja yksinäinen ja melkein naurattaisi, jollei pitäisi varoa säikyttämästä Heikkiä.
Tähän on tultu, tähän pihamaalle istumaan ja puhumaan. Mie olen mies, jonka paras ystävä on orava.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

349

Kustantaja