Laulajan paperit

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Anja Erämajan riemastuttavan esikoiskokoelman proosarunot ovat puheenomaisia, humoristisia, absurdeja ja väliin uhmakkaitakin monologeja, joiden puhujana on nainen, teoksen nimen mukaisesti laulaja. Läpi kokoelman kulkeekin laulajana olemisen, taiteilijuuden tematiikka: pohditaan muun muassa uran vuoksi tehtäviä uhrauksia, harjoittelemista, epäonnistumisia ja alan vaihtoa. Kokoelma ei kuitenkaan pitäydy pelkästään taiteilijuuden problematiikassa, vaan kurottaa moniaalle, laajemmin naisen elämään liittyviin kysymyksiin, naiseuden erilaisiin rooleihin: rakastetun, äidin, uranaisen, ystävän, tyttären ja niin edelleen.

Puhujan asenteessa näkyy vastakarvainen suhtautuminen rooliodotuksia ja kaikenlaista yleistä kaavamaisuutta, sovinnaisia tapoja vastaan, hän istuu uimahallin saunassa ”isäntämiehen asennossa, reidet levällään” (s. 21), eikä suostu kiltin kuuntelijan rooliin vaan läväyttää samalla mitalla ongelmia kitisevän ystävättären niskaan. Jo avausrunossa, joka on nimetty yksinkertaisesti vain ”Monologiksi” puhuja esittäytyy kapinallisena, hän haluaa televisioon ja ”kaksi miestä, uran ja lapset.” Puhuja ikään kuin julistaa omaa lokeroimattomuuttaan, hän ei ole mikään stereotyyppi, hän toteaa olevansa ”koira- ja kissaihminen, housu- ja hameväkeä” ja jatkaa: ”Minun on helppo puhua,/ minussa virtaa, meissä, itsevarmuus ja nöyryys.” (s. 11) Runossa nimeltä ’Peruukissa ja ilman’ puhuja myös toteaa: ”Symmetriset ihmiset solmivat/ kestäviä liittoja, viihtyvät, juovat vähemmän viinaa, enemmän teetä, ovat/ koko lailla omillaan, eivät kaadu, harvoin kompastuvat. Symmetrisen/ ihmisen äänihuulet lepattavat tasaisesti toisiaan vasten.” (s. 32) Niinpä, tasaisuus on tylsää ja taide kumpuaa nimenomaan säröistä, toisinajattelusta.

Teoksen runot ovat puheenomaisuudessaan kuin kirjoitettu ääneen luettaviksi, kuin näyttämölle tarkoitetuiksi monologeiksi. Joidenkin runojen yhteydessä on annettu jopa lukuohje: ”nopeasti puoliääneen”, ”hitaasti, ei liian”, ”mitä nopeimmin”. Mutta vaikka runoja ei kuulisikaan ääneen luettuina, vaikka niitä lukisi aivan ääneti itsekseen hiljaisessa asunnossa, voi niiden rytmin silti kuulla elävästi päänsisäisinä monologeina, joko mitä nopeimmin (niin ettei ehdi vetää henkeäkään välissä), tai sitten ihan hitaasti, puoliääneen.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
”Isken korttia pöytään, se näyttää ruutujätkää: mene lääkäriin. Tee itsestäsi symmetrinen. Symmetria pitää pöydän pystyssä. Symmetria auttaa jaksamaan. Symmetriset ihmiset solmivat kestäviä liittoja, viihtyvät, juovat vähemmän viinaa, enemmän teetä, ovat koko lailla omillaan, eivät kaadu, harvoin kompastuvat. Symmetrisen ihmisen äänihuulet lepattavat tasaisesti toisiaan vasten.”
(Katkelma runosta Peruukissa ja ilman)

Anja Erämajan esikoisteos on yhtäaikaa itseironinen ja räiskyvä, tuttu ja absurdi. Se on esityksellistä ja pohtivaa runoutta ja tarinaa. Se on sekä että.
Anja Erämaja (s. 1963) on kotoisin Turun saaristosta ja asuu nykyisin Helsingissä. Hän on opiskellut TAIK:n valokuvataiteen laitoksella ja mm. esiintyy Laulavat Kahvinkeittäjät -ryhmässä.
(takakansiteksti)

Alkukieli

Tekstinäyte


ELÄMÄ ON PIENESTÄ KIINNI

Etelä on kaunis, vetelä ruma. Tyttö on tyttö tai poika. Kerran käännyin oikealle vaikka vasemmalla, mutkan takana, ole rekka juuri ajanut ojaan ja kontti oli kaatunut ja tomaatteja vieri hangelle ja kirsikkatomaattirasioita oli siellä täällä. Tomaatit ovat arvokkaita kevättalvella, rubiineja. Ihmiset hamstrasivat niitä, ja kurkkujakin oli. Ihmiset soittivat tutuilleen, antoivat hyvän vihjeen, en tiedä soittiko minulle kukaan, en ollut kotona, olin kääntynyt oikealle, olin menossa keräämään keppejä.

ERÄSKIN MIES

Eräskin mies tuli käymään, toi kolme tummanpunaista ruusua. Sitä
lakkiaistenpunaista, ei tässä mitään teinejä olla. Psyykkasin itseni
hymyyn, pyysin peremmälle. Olin siivonnut tietysti, villapaidan jätin
tuolinkarmille ja vähän multaa ikkunalaudalle ettei menisi jäykäksi.
Se kävi vessassa, kuulin kaiken mutta psyykkasin. Keitin kahvit, pistin
kukat maljakkoon. Leikkokukkia sentään. Hella soi, otin piirakan
uunista. Mies tuli vessasta ja sanoi että toivottavasti ne ruusut ei
ihan heti lurpsahda. Lurpsahda.

OHJELMANUMERO

Hyvä on, olkoon nimeni Mercedes, jos kerran Merja Sormunen tökkii. Tökkii se, velipoika sanoi ja auttoi iltapuvun vetoketjun kiinni. Lihat laskostuivat lapaluiden väliin. Etumus uhkui. Polkka vai säkkärä? Polkka, veli vastasi ja kaivoin tuhkanvaalean tukan kassista. Arvoisa yleisö, vaatimaton mutta suureellinen, haltioitunut mutta selväjärkinen miss Mercedes, nainen peruskysymysten äärellä.
Otan kymmenen askelta sivuun, kolme eteen, kaksi ristiin, teen itsestäni numeron, kysyn: saako olla? Minulle nyökätään. Eteen, sivulle, taakse, ristiin. Mainioita nämä langattomat, mikin päässä vain jäänne, olematon kuin häntäluu. Ihmiset vapautuvat. Taustakankaalla velloo meri, ryhävalas uikuttaa ja veli tussauttaa savua estradille.
Pieni mutta iso veli, perheyrityksen pomo, annan sille anteeksi joka ilta, joka ilta annan anteeksi maahantuojille, alihankkijoille, lääkefirman edustajille, HKL:n bussikuskeille, kaikille jotka kiilaavat eteen, jokaiselle joka kaatuu ämyrien päälle, eksyy ovesta, takertuu tukkaan. Ja sille autokauppiaalle joka ensin kosi, sitten oksensi. (Hidas mutta nopea Mercedes haki keittiöstä rätin.) Ja itselleni, kolme kertaa aamuyöllä ennen nukkumaan menoa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

70

Kustantaja