Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Levoton lapsuus

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Oiva Paloheimon omaelämäkerrallinen Levoton lapsuus on hänen ensimmäinen romaaninsa. Paloheimo debytoi runoilijana jo 1930-luvun puolivälissä, minkä jälkeen hän keskittyi romaaninsa kirjoittamiseen. Levoton lapsuus kertoo pihayhdyskunnan lapsista Tampereella kansalaissodan aikaan. Sodan varjossa eletty lapsuus näyttäytyy niin ahdistavana kuin katkeransuloisena ja kiihkeästi kypsyvänäkin. Paloheimo sai tästä romaanista Kalevi Jäntin palkinnon, joka perustettiin teoksen ilmestymisvuonna (ensimmäisen Kalevi Jäntin palkinnon sai kuitenkin Tatu Vaaskivi). Kirjaa on kuvattu psykologisesti nerokkaaksi saavutukseksi ja tyylillisesti todelliseksi kypsyysnäytteeksi.
(Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo)

- - -


"Lapsen maailma on tavannut kaivatun kuvaajansa ja lapsen sielu läpileikkaajansa. Tuon tuostakin tulee vastaan kohta, joka suorastaan hivelee, siksi verrattomasti, jopa mestarillisesti tekijä on osannut eläytyä lapsen osaan."
(Heikki Asunta, Aamulehti)

"Lapsuus näyttäytyy siinä todellisuusläheisenä paljaassa, avuttomassa ihmisyydessään. Paloheimo kykenee viemään muistonsa kirjaan horjahtamattoman taiteellisesti..."
(Lauri Viljanen, HS)

Kirjallisuudenlaji

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Tekstinäyte

Kuljeskellessaan pitkin hiljaisia katuja, joilla tapasi toimettomia venäläisiä ja pitkäpalttoisia punakaartilaisia, pohti Lauri moneen kertaan oman pienen persoonansa eriskummallisuutta. Toisaalta hän tunsi olevansa niin tuiki tavallinen, ettei häntä edes erikoisemmin huomattu, ja kuitenkin tapahtui hänessä aivan arvaamattomia ja ihmeellisiä asioita.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kertomus

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

173

Kustantaja

Ilmestymisaika

Sivumäärä

203

Kustantaja

Kääntäjä