Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Pitkät piikit ja muita kertomuksia

Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Valloittavan absurdeja kertomuksia venäläisten mestareiden hengessä!

Jarkko Martikaisen tragikoomiset tarinat kertovat ihmisestä yhteiskunnan rattaistojen pyörityksessä ja omien ajatusluutumiensa puristuksessa. Niiden äkkiväärät näkökulmat puhkovat henkireikiä sekä tulosvastuullisuuden nimiin vannovaan kulttuuri-ilmastoon että erilaisten pakkomielteiden kaventamaan sielunmaisemaan. Kertomuksissa seikkailee sankka joukko pieniä suuria ihmisiä, kuten postiautosta paranoian kehittävä pikkumies, lipunompelukurssille pakotetut alkoholisoituneet pitkäaikaistyöttömät ja lasia pureskeleva maalaisukko. Pintatasoltaan piikikkäiden kertomusten pohjavireenä on rakkaus pieneen ihmiseen. Näinä aikoina niiden tinkimätön humanismi hipoo anarkismia.
Alkukieli
Tekstinäyte
Ei mitään hämärää


"Mitä poikamme puuhasivat viime yönä hautuumaalla? Kunnostivat rakkaan isoäitinsä hautaa, tietenkin.
Miksi yöllä, te kysytte. Katsokaas, he eivät olleet muistaneet asiaa ennen kuin vasta nukkumaan mennessään. Olivat sitten huonon omantunnon vaivaamina vielä kiiruhtaneet työhön, vaikka väsymys painoikin silmiä. Kelpo pojat!
Milläkö menivät sinne? Jonkun kaverinsa kyydillä kuulemma. Vielä löytyy maailmasta nuoria ihmisiä, jotka rientävät auttamaan kun tarve vaatii.
Kuinka he näkivät työskennellä pimeässä, niinkö? Selvähän se: pojilla oli rakennusvalaisin mukanaan. Eiväthän he mitään hölmöläisiä ole.
Sekö valo siellä oli kajastanut? No, todennäköisesti. Tuskin siellä ufojakaan lentelee.
Mistäkö he saivat valaisimeensa virtaa? Aggregaatista, totta kai.
Sekö se oli pitänyt sitä ”helvetillistä meteliä”, josta lähiseudun ihmiset valittivat? Tietenkin: ei äänetöntä aggregaattia ole olemassakaan. Mutta ”helvetillistä”? Kyllä toisten pitääkin paisutella kaikkea, pienten sielujen... Ei se ääni niin kummoinen ole; ne kylillä pärräävät mopedit pitävät paljon pahempaa melua.
Että olivatko pojat laulaneet siellä? Miksipä eivät olisi vähän laulaneetkin, kyllä jokainen kunnon kristitty kirkkomaalla käydessään tilanteeseen sopivan virren veisaa. Ei kai se synti ole? Luulisi että pikemminkin päinvastoin. Mitäkö lauloivat? Jos arvata saa, niin ”Soi kunniaksi Luojan”. Se on koko meidän perheen suosikki.
Kuinkako ne Mannisen ja Wallengrenin sukuhautojen kivet olivat kaatuneet? Ehkä pojat olivat aggregaattia kantaessaan osuneet niistä jompaankumpaan, se on raskas apparaatti liikutella niillä ahtailla hautuumaakäytävillä. Että muuten tekevätkin niistä niin epäkäytännöllisiä. Mutta mikään ei todista että sekään olisi meidän poikien tekosia; kuten jo sanoin, he menivät sinne hyväntekeväisyystyöhön, ja minkäs sille voi jos samana yönä joku on käynyt potkimassa paasia nurin.
Niin, ja viritellyt tulta sakastin nurkalle, niin, niin… Siitäkin minä erikseen kysyin, eivätkä pojat olleet nähneet mitään epäilyttävää. Olivat vain siivonneet isoäitinsä haudan, ja sillä selvä. Minä käväisin tuossa aamulla itse katsomassa, ja se oli niin kauniiksi laitettu, että!
Tässä asiassa ei ole mitään hämärää."
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
155
Kustantaja