Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kun viisitoista vuotta vaan

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Aarni Krohnin kolmastoista teos ja uusin romaani sotavuosilta on vaikuttava kuvaus niistä nuorista, jotka tarkkailevat ja elävät uteliaina, avoimina viime sotien erilaiset kohtalot. Heille on täysin itsestään selvää, että kun aika koittaa, he ovat valmiina puolustamaan isänmaataan. Heille ei ole pelkokäsitettä olemassa, vaan he odottavat kiihkeänä oman osuutensa toteutumista, omaa kasvamistaan siihen ikään, että heidätkin hyväksytään riviin. He eivät ehdi. Tämä ikäluokka ei kuitenkaan ollut sotakiihkoinen, mutta ymmärsi alitajuisesti, että myös heidän tulevaisuudestaan lyötiin nyt arpaa. Siksi heidänkin piti antaa kaikkensa.
Teoksessa esiintyvät rinnakkain viipurilainen ja stadin kundi. Eräässä vaiheessa käväistään sotalapsena Ruotsissa, sitten vaiherikkaitten sattumusten kautta nämä nuoret joutuvat sota-ajan Viipuriin, jossa kohtalot kulminoituvat.
(takakansitekstistä)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani sotavuosilta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

185

Kustantaja

Kieli