Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kepposia, kummajaisia & kansanihmisiä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kepposia, kummajaisia & kansanihmisiä Elämää Savon sydänmailla sata vuotta sitten pienen pojan silmin kertoo maailmasta ennen sähköä, radiota, televisiota ja nettiä. Savolaisen maalaistalon ihmiset ja elämä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä hahmottuvat lukijalle tuoreina ja elävinä.
Maalaistalon isäntäväki, palkolliset ja kyläläiset nähdään ja kerrotaan pienen pojan näkökulmasta. Väriä kerrontaa tuovat lasten aikuisille tekemät kepposet, kotieläinten aikaansaamat hämmennykset, pietarilaisen virkamiesperheen – Hovin herrojen – kesän vietto huvilallaan ja pitkinä talvisina iltapuhteina kerrotut tarinat papeista kummituksiin.
Kirjan tapahtumat perustuvat kirjoittajan muistiin merkitsemiin tarinoihin ennen Suomen itsenäistymistä. Niille, joiden lapsuus ajoittuu ennen toista maailmansotaa ja välittömästi sen jälkeen, kirja tuo mieleen vuosikymmenten takaiset ajat. Heitä nuoremmille kirja avaa ikkunan historian hämäriin hiljalleen häipyvään maailmaan.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

elämää Savon sydänmailla sata vuotta sitten pienen pojan silmin

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

270

Kustantaja

Kieli