Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kallion kundi ei kuole
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Romaani Seppo Saarelasta, jonka elämää Ruuth kuvaa nuoresta pojasta kaikkien tuntemaksi politiikan tekijäksi. Kuten romaanin nimestäkin käy selville, liikutaan Helsingissä. Tarina alkaa Alppilasta Sepon lapsuudenkodista. Ruuth kuvaa upean tarkasti ja tunteella Helsingin Kalliota, Alppilaa ja Sörkkaa sekä helsinkiläistä lähihistoriaa 1950-luvusta eteenpäin.
1960-luvulla Seppo siirtyy politiikkaan ja paikalliskuvauksesta siirrytään luontevasti politiikan ja yhteiskunnan kuvaukseen. Seppo pääsee toimittajaksi Kansan Uutisiin ja Terään ja sitä kautta hän tulee kunnanvaltuutetuksi ja suomalaisen vasemmiston merkkitekijäksi. Sepon ajatusten ja pohdintojen kautta lukija pääsee tutustumaan 1960- ja 1970-lukujen poliittiseen elämään, Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä tapamaan tuon ajan tärkeitä henkilöitä.
Romaani ei suinkaan ole pelkkää politiikkaa tai historiaa. Ruuth kuvaa Kallion keskikaljan ja tupakantuoksuista baarielämää känneineen, sekoiluineen ja naikkosineen huumorilla ja reteesti.
(Laura Norris/ Sanojen aika)
1960-luvulla Seppo siirtyy politiikkaan ja paikalliskuvauksesta siirrytään luontevasti politiikan ja yhteiskunnan kuvaukseen. Seppo pääsee toimittajaksi Kansan Uutisiin ja Terään ja sitä kautta hän tulee kunnanvaltuutetuksi ja suomalaisen vasemmiston merkkitekijäksi. Sepon ajatusten ja pohdintojen kautta lukija pääsee tutustumaan 1960- ja 1970-lukujen poliittiseen elämään, Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä tapamaan tuon ajan tärkeitä henkilöitä.
Romaani ei suinkaan ole pelkkää politiikkaa tai historiaa. Ruuth kuvaa Kallion keskikaljan ja tupakantuoksuista baarielämää känneineen, sekoiluineen ja naikkosineen huumorilla ja reteesti.
(Laura Norris/ Sanojen aika)
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
1. luku 1951
Se oli maaliskuun loppupuolen päivä. Koulu oli päättynyt aikaisin, joten minun oli pakko toteuttaa se, mistä oltiin talon kundien kanssa lyöty vetoa. Jos olisin ollut hintelä, olisin voinut ärjäistä että tehkää itse, jos taas vanhempi, olisin voinut edes vetäistä rohkaisusiivut.
En missään nimessä osannut hiihtää, vielä vähemmän laskea mäkeä. Nyt oli kuitenkin myöhäistä pyllistää, oli pakko vain painella kohti Alppilaa ja odotella ihmettä tai maailmanloppua. Taukka nosti vetoaan etten pystyisi hyppäämään. Masa puolusti minua niin kuin aina. Osku kertoi kuulleensa, miten päänsä mäkeen lyöneen kallo oli löytynyt seuraavana kesänä jonkun perunapellosta.
En minä heidän jutuistaan välittänyt, sen sijaan pelkäsin kuolemakseni mäkeä. Se oli pyörryttävän korkea, ja eikö vain keskellä ollut pälvikohtia. Minä väitin, että mäkeä oli mahdoton enää laskea, koska se oli vaarallinen, pitkin matkaa oli pälviä ja jos suksi osuisi niihin, se olisi menoa. Syntyi väittely siitä, oliko niitä vai ei, ja viimein kundit lähtivät joukolla katsomaan lähempää. Seisoskelin sen aikaa tornissa ja ajattelin, että tässä olisi nyt paikka lähteä karkuun, mutta toiset olivat minun ja tasamaan välissä. Taukka pisti muutaman kourallisen lunta latuun ja sanoi että Sepi skagasi, mäestä pystyi aivan hyvin laskemaan.
- Kyllä se kunnossa on, Masankin oli myönnettävä kun he palasivat ylös.
Minua pyörrytti jo pelkkä alas katsominen. Hädissäni ajattelin valehdella Nipelle, että siteissäni oli jotain vikaa, mutta se oli myöhäistä, sillä Hukki tyrkkäsi minut selästä liikkeelle. Parkaisin, mutta olin jo mäessä. Huidoin kuin helikopteri, hujauksessa olin hyppyrin nokalla. Olin ajatellut painaa sukset alas, jotta lento jäisi mahdollisimman lyhyeksi, tein sen liiankin tehokkaasti, ja niin minä mäiskähdin melkein hyppyrin alle sellaisella voimalla, että sukset menivät säleiksi ja pyörin kuin väkkärä monttuun. Saatana että otti nilkasta. Osa kundeista nauroi ylhäällä tornissa, osa oli ihailusta lääpällään. Juha hoki että Sepi pääsee tällä menolla olympiajoukkueeseen. Kaipparit rynnivät tornista luokseni, ojensin käteni ja tokaisin Oskulle muina miehinä, että pankaahan lantit riviin.
Se oli maaliskuun loppupuolen päivä. Koulu oli päättynyt aikaisin, joten minun oli pakko toteuttaa se, mistä oltiin talon kundien kanssa lyöty vetoa. Jos olisin ollut hintelä, olisin voinut ärjäistä että tehkää itse, jos taas vanhempi, olisin voinut edes vetäistä rohkaisusiivut.
En missään nimessä osannut hiihtää, vielä vähemmän laskea mäkeä. Nyt oli kuitenkin myöhäistä pyllistää, oli pakko vain painella kohti Alppilaa ja odotella ihmettä tai maailmanloppua. Taukka nosti vetoaan etten pystyisi hyppäämään. Masa puolusti minua niin kuin aina. Osku kertoi kuulleensa, miten päänsä mäkeen lyöneen kallo oli löytynyt seuraavana kesänä jonkun perunapellosta.
En minä heidän jutuistaan välittänyt, sen sijaan pelkäsin kuolemakseni mäkeä. Se oli pyörryttävän korkea, ja eikö vain keskellä ollut pälvikohtia. Minä väitin, että mäkeä oli mahdoton enää laskea, koska se oli vaarallinen, pitkin matkaa oli pälviä ja jos suksi osuisi niihin, se olisi menoa. Syntyi väittely siitä, oliko niitä vai ei, ja viimein kundit lähtivät joukolla katsomaan lähempää. Seisoskelin sen aikaa tornissa ja ajattelin, että tässä olisi nyt paikka lähteä karkuun, mutta toiset olivat minun ja tasamaan välissä. Taukka pisti muutaman kourallisen lunta latuun ja sanoi että Sepi skagasi, mäestä pystyi aivan hyvin laskemaan.
- Kyllä se kunnossa on, Masankin oli myönnettävä kun he palasivat ylös.
Minua pyörrytti jo pelkkä alas katsominen. Hädissäni ajattelin valehdella Nipelle, että siteissäni oli jotain vikaa, mutta se oli myöhäistä, sillä Hukki tyrkkäsi minut selästä liikkeelle. Parkaisin, mutta olin jo mäessä. Huidoin kuin helikopteri, hujauksessa olin hyppyrin nokalla. Olin ajatellut painaa sukset alas, jotta lento jäisi mahdollisimman lyhyeksi, tein sen liiankin tehokkaasti, ja niin minä mäiskähdin melkein hyppyrin alle sellaisella voimalla, että sukset menivät säleiksi ja pyörin kuin väkkärä monttuun. Saatana että otti nilkasta. Osa kundeista nauroi ylhäällä tornissa, osa oli ihailusta lääpällään. Juha hoki että Sepi pääsee tällä menolla olympiajoukkueeseen. Kaipparit rynnivät tornista luokseni, ojensin käteni ja tokaisin Oskulle muina miehinä, että pankaahan lantit riviin.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
447