Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kohtalon avaimet

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Pirkko on jo kouluajoista asti ollut rakastunut tuohon hiljaiseen, kainosti hymyilevään Onni poikaan. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin Pirkon ja Onnin tie johti vihkipallille asti. Pirkko tunsi saavuttaneensa suurimman onnen, kun pääsi muuttamaan omaan kotiin Onninsa kanssa. Mutta ei tiennyt nuorikko mitä sai kylkiäisiksi kun asettui asumaan anopin omistaman talon vinttikamariin. Sai mustasukkaisen anopin, joka teki miniänsä elämästä maanpäällisen helvetin. Pirkko joutui kestämään pienen lapsensa kuoleman jonka anoppi aiheutti julmalla tylyllä menettelyllään.

Onnin tapaturmainen kuolema, jonka Pirkko uskoi murhaksi, muuttui poliisin tutkinnassa itsemurhaksi. Poliisin helppo ratkaisu ei tyydyttänyt Pirkkoa. Hän päätti itse selvittää totuuden ja saattaa murhaajan vastaamaan teoistaan, tai ainakin hän voi kostaa kärsimänsä vääryyden. Oli kadonnut koti, omaisuus ja ystävät. Pirkko päätti selvittää, miksi henkilö, jota hän epäili murhan suunnittelijaksi vihasi Onnia niin paljon, että syyllistyi murhaan. Ei arvannut Pirkko tuota päätöstä tehdessään kuinka monimutkaisen vyyhdin seassa joutui ponnistelemaan. Eikä myöskään sitä, kuinka moni ihminen kuolee tuon asian ympärillä. Kohtalo kiersi asiat niin, että Pirkko tietämättään joutui murhaajan listalle. Ei tiedä ihminen, etsiessään totuutta, mitä kaikkea joutuu kokemaan, ennen kuin kohtalonavaimet käteensä saa.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

332

Kustantaja

Kieli