Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Veljeni vartija

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Annamari Marttisen uusin romaani Veljeni vartija on kertomus sisaruudesta, vahvasta yhteydestä ja sen katkeamisesta. Se on kertomus sisaresta, jota ajaa halu selvittää veljen elämän ongelmat ja veljestä, jonka elämässä ei tunnu olevan mitään hyvää.
Marttisen romaanissa sukelletaan nykypäivästä 1970-luvun suureen huumeaaltoon, joka rantautui myös romaanin tapahtumapaikan kaltaisiin pikkukaupunkeihin. Romaanin päähenkilön Tarun veljen rauhan ja rakkauden ikävä sivutuote vei mukanaan, hänestä tuli ammattimainen narkomaani jo ennen ajokortti-ikää. Häpeä ja nöyryytys, jonka muu perhe sai kokea, katkaisi sisarusten välit vuosiksi.
Kun Taru perustaa oman perheen, hän päättää ottaa veljeen yhteyttä, auttaa tätä ja selvittää vuosia hänen mieltään kaivertaneen kysymyksen: mistä kaikki oikein alkoi – ja miksi?
Veljen tapaamisesta alkaa Tarun matka kohti anteeksiantoa ja hyväksymistä. Kaikkivoipana tuoreena äitinä hän kuvittelee, että hän rakkaudellaan voi pelastaa veljensä ja tuoda tämän terveenä kotiin.
Tarun voimia koetteleva avustusprojekti vie hänet väkisinkin suoraan veljen vankilan, vieroitusjaksojen ja katuelämän täyttämään lohduttomaan suohon. Lapsuudenkuvan iloisen pojan hymystä ei näy häivähdystäkään. Hän ei kohtaakaan veljeä, jonka voisi kuumassa kylvyssä kuurata takaisin lapsuudenkodin keittiön pöydän ääreen. Taru huomaa pian, ettei mikään määrä rakkautta, tietoa tai konkreettista apua riitä, eikä hän edes tiedä ketä hän oikeastaan on päättänyt rakastaa. Hän on aina uskonut, että kaikki kääntyy joskus hyväksi, jos yrittää tarpeeksi, mutta mitä tapahtuu, jos niin ei käy? Mikä merkitys elämällä silloin on?

Veljeni vartija pohtii ihmisen vastuun rajoja ja sitä, kuinka suuria taakkoja meillä on mahdollisuus kantaa ilman, että jotain tippuu väistämättä matkan varrelle.
(Tammi)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Sakke laittoi kätensä takkinsa taskuun ja veti esille pienen pakastepussin jossa oli valkoista jauhetta. Hän piti pussia kämmenellään ja hymyili häijysti niin kuin poikana pitäessään kädessään onkimatoa, jota tiesi tarun inhoavan. Heittääkö se sen mun päälle? Taru oli silloin ajatellut ja tajunnut, että Sakke saattaisi aivan hyvin tehdä sen.
- Mut mä en saa enää mitään euforiaa, Sakke kuiskasi. - Alussa huumeet anto mulle taivaan, mut nyt se on jo täyttä helvettiä. Mun olis aika lopettaa nää orgiat.
- Millainen se taivas oli? Taru kuiskasi hänkin.
- Mä kuulin värejä ja näin ääniä.
Taru tunsi itsensä hölmöksi. Viattomaksi pieneksi hölmöksi.
Hän katsoi veljeään ja tämän kämmenellä lepäävää pussia ja tajusi vihdoin sen, minkä oli tiennyt jo pitkään.
Sakke oli huumekauppias, välittäjä. Hän oli linkki ketjussa, jonka lonkerot olivat rakentuneet vuosien ja taas vuosien ajan ja jotka olivat menneet niin syvälle, ettei niitä pystyttäisi kitkemään koskaan.
Sakke oli tuonut huumeita tähän pieneen kaupunkiin ja tuonut niitä tähän taloon.
Sakke tunki pussin takaisin taskuunsa ja nousi. Hän käveli kylpyhuoneeseen ja Taru tiesi, että hän veti siellä valkoista jauhetta, mitä se sitten olikin.
Sakke ei ollut enää Sakke ja Taru tiesi, että hänen pitäisi nousta, hakea Pinja ja lähteä, mutta hän ei lähtenyt. Hän puri hampaansa yhteen ja jäi istumaan.
Hän näki miten Sakke muuttui. Sakke ei kyennyt enää istumaan paikallaan, alkoi ravata edestakaisin, puhua maanisesti, osoitella sormillaan kattoon. Hänen silmänsä olivat kuin kaksi lamppua ja niihin katsoessaan Taru ei tavoittanut enää ketään. Saatana oli mennyt Sakkeen, ja Sakke oli hänen opetuslapsensa. Oli vannonut ikuisen rakkauden valan tatuoimalla pedon luvut sormiinsa.
- Mä olen päättänyt mennä takas Kiskoon. Mä oli siellä pari vuotta sitten melkein yhdeksän kuukautta, Sakke katsoi Tarua haastavasti.
- Sit mä lähin sieltä ja Helsingissä Sörnäisten metroaseman vessassa poltin ensin paukut pilveä ja hasiksen vaikutuksen alasena pitkästä aikaa vedin puolta tuntia myöhemmin samassa paikassa töötin, piikin amfetamiinia. Ton rektahduksen jälkeen mä olin jo viikon kemikaalikuurin jälkeen tosi pahasti ympärivuorokautinen piikittäjä. Mä elin päivästä toiseen pelkän pirin voimalla. Valvoin pari viikkoa ilman et oisin syönyt paljon mitään. Mä olin ihan skitso.
Taru kuunteli hiljaa. Älä jatka enää, hän ajatteli. Jatka, hän ajatteli.
- Tajuutsä? Sakke kysyi.
- Tajuun.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

270