Puutarhassa
Tyyppi
esseekokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Runoilija kertoo essee- ja kirjoituskokoelmassaan mökkielämästä, johon kuuluu vähittäistä ympäristön muokkausta ja luonnonmukaista puutarhan hoitoa. Kirjoittajan kesämökki on entinen, perinteiseen tyyliin rakennettu mäkitupa, ja siihen sisältyy sekä inhimillinen että luonnonhistoriansa. Puutarhanhoito on kirjoittajan kolmen kesäkuukauden keskeinen harrastus ja elämän sisältö. Luonnon, kulttuurin ja tekniikan suhteet tulevat monin tavoin esille. Luontoa pitää kunnioittaa ja sen ehtoihin on alistuttava, mutta toisaalta monesti se on alisteinen ihmisen tulkinnoille, muokkaukselle ja herruudelle.
(Sanojen aika)
Suomessa ei ilmesty kovin paljoa esseististä tai filosofista puutarhakirjallisuutta, mikä hieman ihmetyttääkin, koska luonto ja mökkeily ovat suomalaisuuteen yleisesti liitettäviä määreitä ja puutarhanhoito voimakkaasti kasvava harrastus myös meillä. Väinö Kirstinän 2003 ilmestynyttä kirjoituskokoelmaa Puutarhassa tervehtii siitäkin syystä ilolla.
Kirstinä palaa osittain samoihin teemoihin, jotka olivat esillä jo hänen 1969 ilmestyneessä kirjassaan Talo maalla, kaupunkilaiselämää kritisoidaan välillä lempeästi maalaiselämän näkökulmasta. 1800-luvun mäkitupa hämäläismaisemassa, Luopioisten Puutikkalan kylässä on ollut yli 30 vuotta kirjailija Väinö Kirstinän ja hänen vaimonsa professori Leena Kirstinän kesänviettopaikkana. Puutarhassa - kokoelma on tuolle paikalle omistettu rakkaudentunnustus ja eräänlainen työpäiväkirja sen kivikkoisessa puutarhassa uurastetuista vuosista. Puutarhan elämää seurataan kirjassa keväästä syksyyn, talvi on Kirstinälle muistelemisen aikaa. "Peukalomme saattaa olla hiukan vihreä, mutta on siinä hyvä olla mustettakin."
Käytännön puutarhurina Kirstinä edustaa koulukuntaa, joka ei pelkää kovaakaan työtä. Kun kesäpaikassa ei vielä ollut kaivoa, vettä kuljetettiin naapurista saavilla lastenvaunuissa. Toisinaan kun naapurinkin kaivo kuivui, vettä piti hakea kauempaa ja edellä kuvattua asetelmaa vetää läpi kylänraittia. Mäkitupalaisasumuksen henkeen kuuluu, että joka puutarhan kolkkaa ei tarvitse koko ajan hyysätä. Joissakin paikoin mäellä ruoho saa rauhassa kulottua, kun alkaa sataa, heinä kyllä nousee taas maasta. Työkaluvarustuksen suhteen Kirstinä kutsuu itseään hidasoppiseksi, vasta yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen sirppi ja viikate ovat vaihtuneet siimaleikkuriin. Viikatteen teroittamista muistellessaan Kirstinä kuitenkin toteaa: "Kalkkeen myötä palaavat mieleen lapsuuden näkymät ihmisineen, vanhat tavat, heinänteon päivät. Jos se on romantiikkaa, niin sitten romantiikka on hyvä taidesuuntaus."
Menneinä vuosikymmeninä kotipuutarha kasvoi ja muuntautui useimmin hitaasti. Ei ollut aikaa tai rahaa nopeiden suunnitelmien toteuttamiseen, kuten usein nykyään tapahtuu. Tällainen instant-ajattelu näyttäytyy Kirstinälle edelleen vieraana. "Kun puutarhassa siirtää kiveä, vie aina muutaman vuoden ennen kuin se tottuu uuteen asentoonsa." Kuten jokainen puutarhanhoitoa joskus kokeillut tietää, myös helppohoitoisen puutarhan luominen vaatii ensin paljon työtä. Kirjoittaja antaa käytännön vinkkejä ja nostaa lähempään tarkasteluun joitakin kasveja, kuten vuorenkilven, maksaruohon ja lipstikan. "Hoito, jota vuorenkilvelle suon, on samanlaista kuin valtiovarainministerimme huolenpito kirjastojen tarpeista. Mutta yleisömme on sitkeää kuin vähään tyytyvä vuorenkilpi."
Kirstinän vähäeleinen huumori hymyilyttää monissa kohdin. Kirjan sivuilla ohimennen vieraileva kyläkauppias Matti Salmi, joka epäilee, onko kaikki kuluttaminen ihan välttämätöntä, on sympaattinen hahmo. Kun häneltä pyydetään ovenkahvaa, hän toteaa, että metsästä kyllä löytää hyviä katajan oksia oven rivaksi. Kun kirjailija haluaa ostaa viisitoista kiloa hernettä, kauppias kyselee, mihin sitä niin paljon tarvitaan ja suostuu myymään pari kiloa.
(SK-Sanojen aika)
Yli kolmekymmentä vuotta sitten Väinö Kirstinä hankki kesäpaikakseen satavuotiaan mäkituvan Hämeestä, Luopioisten Puutikkalan kylästä. Siitä pitäen kesät ovat kuluneet kuivan ja kivikkoisen tontin ja sen rakennusten hoitoon ja kunnossapitoon. Pala palalta on istutettu ja raivattu esiin karun kaunis, luonnollisessa sekasorrossaan vastustamaton kesäidylli
Kirjoituskokoelma Puutarhassa ei ole tavallinen puutarhakirja. Se on tunnetun kirjailijan henkilökohtainen, yhtaikaa maanläheinen ja henkevä kertomus elämänmittaisesta projektista nimeltään puutarhanhoito, sen onnistumisista ja epäonnistumisista, yllättävistä menestyksistä ja odottamattomista takaiskuista. Kun syksyn sato on korjattu, voi pimenevien iltojen myötä seestyä pohtimaan ihmisen paikkaa maailmassa, hänen suhdettaan luontoon ja sen vuotuiseen kiertokulkuun.
(takakansiteksti)
"Tuuheat aidat suojaavat puutarhaa kuin iho. Eedenimme tarjoaa turvaa ihmiselle, joka elää osana sitä. Hän kellii apilanurmikossa kuin merellä, osana maailmaa, on yhtä äidin kanssa, sydämen iskutkin samat."
Suomessa ei ilmesty kovin paljoa esseististä tai filosofista puutarhakirjallisuutta, mikä hieman ihmetyttääkin, koska luonto ja mökkeily ovat suomalaisuuteen yleisesti liitettäviä määreitä ja puutarhanhoito voimakkaasti kasvava harrastus myös meillä. Väinö Kirstinän 2003 ilmestynyttä kirjoituskokoelmaa Puutarhassa tervehtii siitäkin syystä ilolla.
Kirstinä palaa osittain samoihin teemoihin, jotka olivat esillä jo hänen 1969 ilmestyneessä kirjassaan Talo maalla, kaupunkilaiselämää kritisoidaan välillä lempeästi maalaiselämän näkökulmasta. 1800-luvun mäkitupa hämäläismaisemassa, Luopioisten Puutikkalan kylässä on ollut yli 30 vuotta kirjailija Väinö Kirstinän ja hänen vaimonsa professori Leena Kirstinän kesänviettopaikkana. Puutarhassa - kokoelma on tuolle paikalle omistettu rakkaudentunnustus ja eräänlainen työpäiväkirja sen kivikkoisessa puutarhassa uurastetuista vuosista. Puutarhan elämää seurataan kirjassa keväästä syksyyn, talvi on Kirstinälle muistelemisen aikaa. "Peukalomme saattaa olla hiukan vihreä, mutta on siinä hyvä olla mustettakin."
Käytännön puutarhurina Kirstinä edustaa koulukuntaa, joka ei pelkää kovaakaan työtä. Kun kesäpaikassa ei vielä ollut kaivoa, vettä kuljetettiin naapurista saavilla lastenvaunuissa. Toisinaan kun naapurinkin kaivo kuivui, vettä piti hakea kauempaa ja edellä kuvattua asetelmaa vetää läpi kylänraittia. Mäkitupalaisasumuksen henkeen kuuluu, että joka puutarhan kolkkaa ei tarvitse koko ajan hyysätä. Joissakin paikoin mäellä ruoho saa rauhassa kulottua, kun alkaa sataa, heinä kyllä nousee taas maasta. Työkaluvarustuksen suhteen Kirstinä kutsuu itseään hidasoppiseksi, vasta yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen sirppi ja viikate ovat vaihtuneet siimaleikkuriin. Viikatteen teroittamista muistellessaan Kirstinä kuitenkin toteaa: "Kalkkeen myötä palaavat mieleen lapsuuden näkymät ihmisineen, vanhat tavat, heinänteon päivät. Jos se on romantiikkaa, niin sitten romantiikka on hyvä taidesuuntaus."
Menneinä vuosikymmeninä kotipuutarha kasvoi ja muuntautui useimmin hitaasti. Ei ollut aikaa tai rahaa nopeiden suunnitelmien toteuttamiseen, kuten usein nykyään tapahtuu. Tällainen instant-ajattelu näyttäytyy Kirstinälle edelleen vieraana. "Kun puutarhassa siirtää kiveä, vie aina muutaman vuoden ennen kuin se tottuu uuteen asentoonsa." Kuten jokainen puutarhanhoitoa joskus kokeillut tietää, myös helppohoitoisen puutarhan luominen vaatii ensin paljon työtä. Kirjoittaja antaa käytännön vinkkejä ja nostaa lähempään tarkasteluun joitakin kasveja, kuten vuorenkilven, maksaruohon ja lipstikan. "Hoito, jota vuorenkilvelle suon, on samanlaista kuin valtiovarainministerimme huolenpito kirjastojen tarpeista. Mutta yleisömme on sitkeää kuin vähään tyytyvä vuorenkilpi."
Kirstinän vähäeleinen huumori hymyilyttää monissa kohdin. Kirjan sivuilla ohimennen vieraileva kyläkauppias Matti Salmi, joka epäilee, onko kaikki kuluttaminen ihan välttämätöntä, on sympaattinen hahmo. Kun häneltä pyydetään ovenkahvaa, hän toteaa, että metsästä kyllä löytää hyviä katajan oksia oven rivaksi. Kun kirjailija haluaa ostaa viisitoista kiloa hernettä, kauppias kyselee, mihin sitä niin paljon tarvitaan ja suostuu myymään pari kiloa.
(SK-Sanojen aika)
Yli kolmekymmentä vuotta sitten Väinö Kirstinä hankki kesäpaikakseen satavuotiaan mäkituvan Hämeestä, Luopioisten Puutikkalan kylästä. Siitä pitäen kesät ovat kuluneet kuivan ja kivikkoisen tontin ja sen rakennusten hoitoon ja kunnossapitoon. Pala palalta on istutettu ja raivattu esiin karun kaunis, luonnollisessa sekasorrossaan vastustamaton kesäidylli
Kirjoituskokoelma Puutarhassa ei ole tavallinen puutarhakirja. Se on tunnetun kirjailijan henkilökohtainen, yhtaikaa maanläheinen ja henkevä kertomus elämänmittaisesta projektista nimeltään puutarhanhoito, sen onnistumisista ja epäonnistumisista, yllättävistä menestyksistä ja odottamattomista takaiskuista. Kun syksyn sato on korjattu, voi pimenevien iltojen myötä seestyä pohtimaan ihmisen paikkaa maailmassa, hänen suhdettaan luontoon ja sen vuotuiseen kiertokulkuun.
(takakansiteksti)
"Tuuheat aidat suojaavat puutarhaa kuin iho. Eedenimme tarjoaa turvaa ihmiselle, joka elää osana sitä. Hän kellii apilanurmikossa kuin merellä, osana maailmaa, on yhtä äidin kanssa, sydämen iskutkin samat."
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
265