Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kyläsepät

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kyläseppien tarina alkaa 1900 luvun alussa ja jatkuu aina 1960 luvulle. Dokumenttipohjainen kertomus laajenee eläväksi ajankuvaksi länsisuomalaisen maatalous- ja käsityöläisväestön elämästä, työmenetelmistä ja yhteiskunnallisista oloista.
Töllin pojan, Arvon tie orvosta pikkurengistä konepajan ja kartanon omistajaksi on mutkikas ja välillä myrskyinenkin. Suomalainen sitkeys, kova työnteko ja ystävyys auttavat Arvoa toteuttamaan elämänsä haaveen.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Oli taas aamu. Rengit haukottelivat puoliunisina ja puhelivat niitä arkisia, mihin he ennenkin olivat tottuneet. Arvon mielestä heidän äänensä kuulosti samanlaiselta tasaiselta purinalta kuin tuulen humina tai sateen ropina. Hän oli vielä nukuksissa eikä halunnut heitä kuunnella.
Ulko-ovi kuului käyvän ja renkien puheen yli kuului oudompi ääni. Askeleet tömähtelivät jo keskemmällä, tuttu lattialankku narahti. Ei tämä tulija ollut tuvassa ennen käynyt.
- Minkälaisessa helvetin sikolätissä täällä oikein eletään? ääni sanoi. - Talossa on piikoja iso liuta. Missä ne luuhaavat? Luulisi, että akka tahi pari mörskän puhtaana pitäisi. Nyt tämä lemuaa kuin sikolätti.
- Ei piiat jouda askareiltaan kuin kerran viikossa ja kiire niillä silloinkin on. Hurstit tuovat sänkyihin ja vievät vanhat pyykkiin, siinä kaikki. Taloa on iso lääni. Ja kyllähän me itsekin tätä ruokkoomme, kuului isäntärenki Pietari selittelevän. Hän näkyi vetävän päällyshousuja jalkaansa.
- Ainakin noita jalkarättejä voisitte viruttaa useammin. Haisevat kuin tunkio. Isäntä näytti rättiortta. - Ja piikojen on käytävä useammin. Kyllä ne tulevat, kun käsketään, ja työnsä tekevät, kunhan ette niitä alituiseen nipistele.
Askeleet lähestyivät nyt Arvon makuupaikkaa. Kylmä viima puhalsi selkään. Peitto oli valahtanut ja selkä jäänyt paljaaksi.
- Ja mikäs helvetin unikeko täällä kuhnii?
Isäntä oli tullut Arvon sängyn viereen ja nyt nykäisi korvasta. Renkejä nauratti. Mutta unenpöpperöinen Arvo ei ymmärtänyt puhetta leikiksi. Hän vetäytyi sängyn toiseen laitaan ja tuijotti.
Musta, uhkaava, virnuileva hahmo, pistävät ruskeat silmät, tukkatöyhtö hatun lierin alta sojossa kuin sarvi. Arvo oli kyllä ulkona liikkuessaan hänet silloin tällöin nähnyt, mutta tahallaan väistellyt. Isäntä oli aina tuntunut suurelta ja pelottavalta. Pelottava se olikin, kun tuolla tavalla korvasta nipsasi.
- No, onkos tällä miehellä kieltä? kysyi isäntä.
Arvo vetäytyi ihan seinään kiinni.
- Se on se Eska-vainaan tyttärenpoika. Tuli Liinan kanssa taloon, selitti piippua tupruttava Eemeli.
- Vai tällaisen se Liina tänne toi.
Isäntä iski silmää rengeille. - Huomasin kyllä, että joku sen Liinan perässä vikelsi, mutta en sitä pojaksi arvannut, kun se silloin vielä mekossa kulki. No, pojalta se nyt jo kuitenkin näyttää. Vai oletko poika? Nallikka vielä olet, mutta kohta sinusta kasvaa iso jurrikka.
Isäntä kumartui ja taas nipisti leikkisästi korvasta.
Arvo huitaisi isoa kättä ja jäi makaamaan nyrkki lyöntiin valmiina.
- No jo on aika perkules! Eikös se leikkiä ymmärrä.

(Kyläsepät 2004)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kertomus kansallisromanttiseen tapaan

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

230

Kustantaja

Kieli