Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tyranni

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Karthagon suuri sotapäällikkö Hannibal käy voittoisaa sotaa Roomaa vastaan mutta tarvitsee lisää liittolaisia. Niitä Hannibal toivoo saavansa vauraasta Syrakusasta, johon hän lähettää veljekset Hyppokrateen ja Epikydeen epävirallisiksi lähettiläikseen. Syrakusaa hallitsee nuori kuningas Hieron, joka on paljolti neuvonantajiensa ohjauksessa. Veljekset ryhtyvät Hieronin palvelukseen ja alkavat ajaa Karthagon etuja.

Hyppokrateen ja Epikydeen onni vaihtelee Rooman ja Karthagon välillä tasapainottelevassa Syrakusassa. Kansa ja ylimykset ovat ailahtelevia, ja veljesten erilaiset luonteet aiheuttavat myös kitkaa. Ponnistelujensa kautta veljekset onnistuvat kuitenkin pääsemään kaupungin strategeiksi, sotilasjohtajiksi. Rooma ei suosiolla niele Syrakusan menettämistä, ja paljon virta onkin virtaava, kun Rooma ryhtyy piirittämään kaupunkia, jonka nerokkaiden puolustuslaitteiden takana on tiedemies Arkhimedes.

Jukka M. Heikkilän Tyranni on historiallinen romaani, joka sijoittuu toisen puunilaissodan ajalle vuosiin 215–212 eaa. Suuri osa romaanin henkilöistä ja suurista tapahtumista on todellisia, myös kirjan päähenkilöt, joista Epikydes toimii myös romaanin minäkertojana. Romaania voi hyvällä syyllä verrata Mika Waltarin historiallisiin romaaneihin, joskin ote onkin seikkailullisempi ja päähenkilöt sankarillisempia kuin Waltarilla. Tyranni piirtää lukijan eteen antiikin maailman teknologisine hienouksineen mutta myös kaunistelematta ajan ikäviä puolia. Tyranniksi ei tultu verettömin käsin.

(Matti Järvinen/ Sanojen aika)
Suuri sotapäällikkö, Kartahgon leijona HAnnibal kutsuu puheilleen Hippokrateen ja Epikydeen. Veljekset saavat käskyn lähteä Syrakusaan varmistamaan, että syntyisi liitto Kartagon ja Syrakusan välille Roomaa vastaan. Virallista asemaa Hannibal ei suo lähtijöille, vaan nämä joutuvat toimimaan asian hyväksi itse katsomallaan parhaalla mahdollisella tavalla. Palkkio on suuri, mikä se on – Syrakusa tai ehkäpä koko Sisilia – senkin suhteen Hippokrateella ja Epikydeellä on valta omissa käsissään.
Syrakusan kaupunki kulkee väkivallan tietä läpi kaikkien valtamuotojen: kuninkuudesta aristokratian ja demokratian kautta tyranniaan. Jukka Heikkiä kuvaa vaikuttavasti antiikin poliittista juonittelua ja lakkaamatonta valtataistelua. Romaanissa seurataan visuaalisesti ja huolella Syrakusan puolitoista vuotta kestänyttä piiritystä siihen liittyvine tekniikkoineen ja erilaisine näkökohtineen.
Tyrannin tapahtumat sijoittuvat Hannibalin sodan keskivaiheille 215-212 eKr. Fiktiivinen tarina seuraa mahdollisimman pitkälle historiankirjoitusta, ja Hannibalin lisäksi historiasta tuttu henkilö on Arkhimedes. Tyranni on Jukka Heikkilän esikoisromaanin Merikonsuli (1995) sisarteos.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Hippokrates hymyili leveästi ja hänellä oli siihen aihettakin. Kerta toisensa jälkeen kaupungin komeimmat nuorukaiset harppasivat vauhtiaskeleet ja sinkauttivat keihäänsä kohti maalia. Monet osuivat tauluun ja lähelle keskustaakin, mutta kukaan ei pystynyt kerta toisensa jälkeen iskemään keihästä maalin keskelle kuten Hippokrates. Vain minä pystyin melkein samaan. Nuorukaiset polkivat maata ja puhisivat harmistuneina orjien juostessa meille keihäitä takaisin. Näyttävä kisailumme herätti runsaasti kiinnostusta, ja palatsin puutarhaan suuntautuvat parvet ja ikkunat olivat täynnä uteliaita kasvoja. Saatoinpa välillä erottaa kauempana myös palatsin ylpeät valtiattaret, Damaratan ja Heraklian: nämä kuninkaalliset naiset seurasivat nuorten miesten pyrähdyksiä vailla häpeän häivääkään.
Nuorukaiset olivat jo myöntäneet tappionsa ja olimme lopettelemassa, kun Hieronymos saapui juhlallisesti luoksemme. Kaikki toiminta puutarhassa pysähtyi kuninkaan edessä.
"Huomaan, että saan hävetä silopeppuisten ylimysteni suoritusta tänään. Onhan käsittämätöntä, että kaupunkimme urhean historian perilliset eivät pärjää keihäänheitossa maattomille seikkailijoille. Minun on siis itseni puolustettava kaupunkini kunniaa."
Kuningas viittasi taakseen ja samassa nuori orja pinkaisi aukiolle punaisen villisiankuvan kanssa. Hän pystytti uuden maalin hieman kauemmaksi kuin aikaisemmat. Toinen orja saapui kuninkaan vierelle ja avasi suuren puukotelon. Hieronymos otti käteensä kaksi valkealla luulla koristeltua sorjaa keihästä ja punnitsi niitä käsissään.
"Metsästyksessä ja sodassa on harvoin aikaa mittailla matkaa ja tuskin koskaan tarjoutuu mahdollisuutta heittää kahta heittoa samalta matkalta. Maali on nyt kauempana: me olemme siis nyt samassa asemassa. Molemmille yksi heitto, se ratkaiskoon."
Kuninkaan nyökkäyksestä orja nappasi toisen keihään ja juoksi sen Hippokrateelle. Suunnattoman yksityiskohtaiset kaiverrukset kiersivät keihään kirkkaan valkeaa pintaa, terä välkehti kauniisti auringossa ja kädensija oli hohtavaa purppuraa. Näitä keihäitä ei ollut tehty käytettäviksi, vaan pikemminkin katseltaviksi. Itse asiassa kilpailijat eivät olleet alkuunkaan samassa asemassa, koska Hieronymos oli vaihtanut veljeni käteen vieraan keihään, mutta Hippokrates ei sanonut mitään. Hän otti haasteen vastaan.
Hieronymos riuhtaisi reippaasti viitan ja khitonin yltään. Laihan hintelä vartalo ja lapsenkalun yllä muutama hädin tuskin erottuva karva saivat minut muistamaan, kuinka nuori poika olikaan. Hän selvästi nautti odottavista katseista: kasvoillaan jumalaisen ylväs ilme hän asteli heittopaikan taakse ja katseli maalia kuin väheksyen. Hän mittaili keihään painoa käsissään ja venytteli kevyesti. Keihäs tuntui liian pitkältä ja painavalta pojan mitoille; ehkä monin verroin vahvemmalla Hippokrateella oli sittenkin etu käsissään.
Vaivattoman tuntuisesti kuningas hypähti vauhtiaskeleet ja heitti keihäänsä. Pihaustakaan ei kuulunut hänen suustaan; tavanomainen karjaisu olisi ollut liian alhaista jumalaiselle hallitsijalle. Keihäs lensi suoraan ja kauniisti; pieninkään värinä tai vapina ei häirinnyt sen vakaata rataa. Kuului kevyt kopaus, ja keihäs jäi pystyyn sian takapuoleen, ei sydämen kohdalle, mutta sikaan kuitenkin.
Kuningas otti hymyillen vastaan raikuvat suosionosoitukset. Hän antoi katseensa kiertää ympäri ja nyökkäsi sitten Hippokrateen suuntaan.
Hippokrates nyökkäili ilmehtien. Minä tiesin hänen kasvoistaan, että hän piti jo voittoaan varmana. Hän hyppi melkein välinpitämättömästi vauhtipaikalle ja puuskutteli iloisesti. Hän hieroi väsyneitä ranteitaan ja ravisteli hartioitaan. Sitten hän pyöritteli keihästä käsissään ja tunnusteli sen painoa. Mies tuskin saattoi näyttää enemmän itseensä tyytyväiseltä.
Veljeni harppasi vauhtia ja paiskasi keihään lentoon leijonan karjaisun saattamana. Hampaani narskuivat jännityksestä, kun katseeni seurasi keihään lentoa; siinä oli jotakin rauhatonta ja väreilevää. Olin tuskin uskoa silmiäni, kun keihäs suhahti selvästi maalin ohi ja tömähti maahan kaukana maalin takana.
Ilmoille laukesi suunnaton nauru joka puolelta, ja kuningas pyöri ympäriinsä käsiään ylös ojennellen. Hippokrates raapi naamaansa ja tuijotti vuoroin maalin suuntaan, vuoroin minua. Hänen ilmeensä oli enemmän hämmästynyt kuin pettynyt. Kuningas oli jo kietaisemassa vaatteita takaisin ylleen, kun Hippokrateen ilme valkeni vaarallisesti.
"Myönnän toki tappioni ensimmäisellä heitolla, mutta jotta kisamme olisi todella tasavertainen ehdotan, että heitämme vielä toisenkin kerran."
Kuningas nauroi ja vastasi: "Me sovimme: yksi heitto! Minä voitin. Kisa on ohi. Tyydy tappioon parempasi edessä."
"Matkan puolesta olimme tietysti samassa asemassa, mutta hienoimmissakin keihäissä on pieniä eroja. Kisamme on tasaveroinen ja reilu vasta, kun olemme heittäneet vielä toisen kerran, sinä minun keihäälläni ja minä sinun keihäälläsi. Sitten tiedämme, kumpi on parempi.
"Hippokrates käännähti ympäri ja lähti ketterästi juoksemaan kohti keihäitä, jotka vielä lepäsivät sijoiltaan.
"Kisa on ohi!"
Hieronymos huusi värisevällä äänellä, mutta veljeni jatkoi huudosta piittaamatta. Kuningas tuijotti veljeäni raivoa leiskuvin silmin. Hänen huulensa nykivät ja kätensä vapisivat holtittomasti. Hänen hengityksensä oli katkovaa puhinaa.
"Sinä arvoton moukka, epäiletkö minua vilpistä?"
Kuningas kirkui kuin tapettava eläin. Hippokrates käännähti ympäri ja jatkoi matkaansa takaperin nuorekkaan lennokkain askelin. Hän hymyili ja selitti mennessään:
"En, minä vain sanoin, että parhaissakin keihäissä voi olla eroja."
"Muukalainen on oikeassa!"
"Ääni kajahti terävästi naisen suusta.
"Heitä vielä toinenkin!"
Toinen ääni oli aavistuksen vienompi kuin ensimmäinen, mutta ei yhtään sen vähemmän vaikuttava. Kaikki kääntyivät katsomaan kuninkaallisia naisia. Damarata ja Heraklia hymyilivät tyynesti ja kohtasivat pelotta kuninkaan tyrmistyneen katseen. Moni muu olisi kalvennut kauhusta, mutta molempien naisten suonissa virtasi Hieronin veri. Aivan merkityksetöntä ei ollut sekään, että Damarata oli naimisissa Adranodoroksen ja Heraklia Zoippoksen kanssa.
Veljeni nyökkäsi ja hymyili ylitsepursuavan ystävällisesti naisille, mutta jatkoi vakaasti askeliaan. Aika tuntui pysähtyvän.
Lopulta Hieronymos käännähti viitta hulmuten ja lähti ripein askelin pois. Molemmat neuvonantajat seisoivat hetken hämmentyneinä paikoillaan, mutta sitten Adranodoros viittasi keihäslaatikkoa pidelleelle orjalle. Tämä pinkaisi heti juoksuun kohti keihäitä.
Kuninkaalliset naiset eivät edes yrittäneet salata ilkikurista hymyään.
Hippokrates katsoi kerran taakseen kuullessaan askelia takaansa, mutta ei lähtenyt kilpasille orjan kanssa. Hän käveli tyynesti maalille ja antoi ohitse suhahtavan orjan kaapata keihään aivan käsiensä alta. Poika jatkoi juoksuaan, nappasi myös toisen keihään maasta ja katosi sitten puutarhan perälle.
Nuorukaiset ympärilläni olivat hämmentyneitä ja puhuivat kiihkeästi keskenään. Takaisin palaava Hippokrates virnistys huulillaan oli kaikkien huomion kohteena; hän oli hävinnyt heittokisan, mutta kaikkien silmissä hän oli voittanut selvästi koko näytöksen.

"Lasten kepposia!"
Hippokrates nauroi vapautuneesti, pursui iloa kuin markkinoiden temppuilija. Hän ei suonut sijaa minun kysymyksilleni tai arvostelulleni, vaan kiirehti itse jatkamaan:
"Ennen heittoa keihäs oli täysin tasapainoinen, mutta juuri suurimmassa heiton vauhdissa, ennen kuin se irtosi kädestäni, tunsin siinä oudon napsahduksen. Sitten se lensi kuin epäkesko tikku."
"Varsin mielenkiintoista, mutta sinun olisi pitänyt pitää se omana tietonasi ja hävitä nöyrästi. Muistatko, meidän piti valloittaa kuninkaan suosio eikä loukata häntä."
"Niin, mutta meidän piti myös kampittaa neuvonantajia."
Rypistin otsaani veljeni sanoille. Oliko hän kerrankin ajatellut pitemmälle kuin minä?
"En usko, että keihäät olivat pojan oma keksintö. Veikkaanpa, että neuvonantajat olivat juonen takana. Nyt kuningas raivoaa pikemminkin heille kuin minulle."
Nyökyttelin veljeni päättelylle ja toivoin kovasti, että hän oli oikeassa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

425

Kustantaja