Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Maaren, samaanien sukua

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Täyteläinen historiallinen romaani, suosikkisarjan itsenäinen jatko-osa

Kun Lapinmaahan laskeutuu talviyö, Maaren tarpoo peskissään nietoksessa. Hän ei katsele taivaalla leimahtelevia revontulia eikä kuuntele metsikössä huhuavan huuhkaimen öistä huutoa vaan puristaa kätensä nyrkkiin ja tihentää tahtiaan kohti salaista kohtauspaikkaa. Enää hän ei suostu odottamaan vaan vaatii selvän vastauksen. Onko hänellä samaanin lahjat vai ei?

Maarenilla on palava into oppimiseen ja ymmärtämiseen. Suvussa on ollut suuria tietäjiä, mutta kukaan ei rohkaise häntä samalle tielle. Kuinka voisikaan, Maarenhan on pelkkä tyttö. Jos oma suku ei opeta, oppi on haettava muualta. Löytyy yllättäviä kumppaneita ja opastajia, onhan laaja Lapinmaa täynnä tuonpuoleisen väkeä: maahisia, staaloja, seitoja, haltioita ja manoja. He kuuluvat arkeen siinä missä porot, hanget, taivaan revontulet ja purojen kirkkaat vedetkin. Maaren oppii pian, etteivät tututkaan asiat ole aina sitä, miltä näyttävät. Häntä askarruttaa, mihin hän voi käyttää uusia tietojaan ja taitojaan ja onko hänestä tietäjäksi. Sitä hän ei osaa edes aavistaa, kuinka hänen käy kun hän rakastuu vieraaseen mieheen.
(Gummerus)

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Kun talven pimein aika kääntyi kohti valoa, öisin taivaalla tanssivat revontulet värjäsivät hanget vihreän ja punaisen leimahduksin. Maaren kulki usein yksinään jäätyneessä metsässä ja lumen peittämän järven rannalla, katseli taivaan valojen leimuja ja kuvitteli kuulevansa kaukaisesti niiden särähtelevän ja sähähtelevän. Mitä taivaalla tapahtui, mikä revontulista kerrotuista tarinoista oli tosi? Olivatko ne kohti taivaanrantaa juoksevien tulikettujen hännänpyyhkäisyjä tuntureiden kylkeen tai suurten punalintujen siipien läikettä, vai taistelivatko menneitten aikojen lapinsankarit taivaissa miekat sälähdellen? Saattoihan taivaalla loimuta muinaisten henkien soihtukulkueitakin, joita seuraamalla pääsisi ihanaan tuonpuoleiseen niiden mukana. Tai ehkä tähtien joukossa paloi tulinen silta, joka yhdisti jumalten maat toisiinsa.
Muut eivät talvikylillä tuijotelleet taivaalle, vaan heille riittivät arkiset puuhat ja ponneton juoruilu. Miehet kumarsivat seitojaan, rumpumiehet kyselivät laiskasti vasaroidensa ja arpojensa avulla tulevia, mutta enimmäkseen vain lepäiltiin. Ruokaa oli yhä paljon, kerrankin niin riittävästi, että kapakalavarastot säilyivät melkein koskemattomina. Vain vaihtelun vuoksi viriteltiin ansalankoja tai pilkottiin pataan kuivakalaa ja yrttejä tumman peuranlihan sijaan.
Ruokaa riitti, lämpöä oli ja seuraa ympärillä, mutta silti talvi muuttui hääjuhlien jälkeen kyräilyksi ja juoruiluksi. Pitkä yhdessäolo ahtaassa talvikylässä alkoi vaivata väkeä. Vain Nirka ja Mateli olivat tästä kaikesta syrjässä, ja yhtä lailla omia polunpaikkojaan kulkivat heidän vastavihityt miehensä. Pitkät kaipaavat katseet ja syvät huokaukset, vaivihkaa vaihdetut kosketukset ja iltaiset painautumiset ahnaasti sylikkäin täyttivät kahden nuorenparin elämän jokaisen hetken. Oli outoa nähdä Nirka ja Mateli niin sädehtivinä, niin vailla kaunaa, vaikka Maaren epäili, ettei se kestäisi kauan.
Vieraita ei käynyt eikä veronkantajaa kuulunut. Talvikylän miehet ehtivät jo ajatella, että heidät oli onnekkaasti unohdettu, kun ensimmäisten varhaisten hankikantojen aikaan koirat alkoivat raivokkaasti haukkua.
- Eikö kukaan ole saanut etiäisiä? Tunturin sivulla näkyy kokonainen raito peuroja, laskin ainakin kuusi ahkiota.
- Kävi kai joitain etiäisiä, mutta ne olivat kovin nopeita ja hämäriä. Nyt tuli kiire. Naiset, kaikki piiloon. Kääntäkää kuluneimmat taljat päällimmäisiksi. Pahus, ettei kuivalihoja ennätetä ottaa katoilta, mutta onneksi osa niistä vietiin aiemmin kalamajaan kaiken varalle.
- Eikö sitten käydäkään ottelemaan? joku nuorista miehistä nurkui.
- Katso poika uudelleen tuonne tunturille päin. Kuuden sijaan on tulossa yli tusina miestä, eivätkä he aseitta saavu. Nyt sopuisasti vain, ehkä selvitään vähällä.
Vaan karvaaksi se vierailu kävi. Saapujat pitivät aseitaan koko ajan käden ulottuvilla, ja talvikylän miesten jalkajousia vastassa oli piilukkoja ja pahannäköisiä keihäitä, käytössä kuluneita mutta teräviksi hiottuja. Ankarat tulijat laskivat kokenein ottein taljojen määrät, nappasivat mukaansa pinojen alta parhaat, nyppivät Taukumin poikien ansastamat naaliturkikset kodan seinustalta, pinosivat vallelaisten kapakalat ahkioonsa ja kiskaisivat muitta mutkitta Kuuvan nuoremman tyttären rintapieleen unohtuneen riskun taskuunsa. Vastaan hangoittelevia uhattiin aseella tai lyötiin nyrkillä sen enempää kyselemättä. Kuuvan Aila itki lohduttomasti poski iskusta kirvellen, ja hänen äitinsä yritti virvotella tajuttomaksi lyötyä miestään. Kiroilevaa Oulaa uhattiin soihdulla, ja mujulaiset kiskoivat hädissään kodastaan palavia makuusvarpuja, jotka olivat syttyneet hajalle potkaistusta nuotiosta.
Verovoudin lähdettyä naiset itkivät ja lapset olivat kauhusta hiljaisina. Paadarin väki parveili vanhan rumpu-ukkonsa ympärillä, kun tämä oli yrittänyt estellä miehiä penkomasta kiisaansa ja saanut sellaisen iskun kylkeensä, ettei tahtonut hengittämään pystyä. Monella oli ruhjeita ja verihaavoja, mikä sai etukäteen jupisseet nuoret miehet hiljaisiksi. Hengenlähtö oli ollut monella lähellä.

Maaren, samaanien sukua (2008)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

327

Sarjamerkintä