Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kun päättyy Pitkäsilta

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Elämää Sörkan kaduilta, kämpistä ja trokareiden maailmasta. Esikoisromaani, jossa verevällä kielellä kerrotaan erään pojan tie keisarinleikkauksella tapahtuneesta syntymästä nuoruuden kipeisiin tuntoihin 50-luvun Stadissa.
(takakansiteksti)
Torsti Lehtinen kuvaa esikoisromaanissaan elävästi ja kaunistelemattomasti sodanjälkeisen Kallion köyhälistön elämää. Kun päättyy Pitkäsilta on nuoren pojan kasvutarina 1950-luvun Linjoilta, Kallion slummeista: ”Jos Pitkänsillan väärällä puolella erehtyi kertomaan asuvansa Linjoilla, koetteli kuulija välittömästi, onko lompakko vielä tallella.” (s. 72) Topi on vanhempiensa toinen poika, isoveli on hukkunut Linnunlaulun rannassa ennen Topin syntymää ja perinnöksi Topi on saanut veljensä nimen. Topi kokee myös, että hänet on hankittu vain veljensä tilalle: "Joskus musta tuntuu, että mä olenkin joku helvetin sijainen tällä koko planeetalla." (s. 5)

Romaanissa on minäkertoja, Topi kertoo itse oman, kaikkea muuta kuin ruusuisen tarinansa. Elämä on kädestä suuhun elämistä ankeassa, lutikoita kuhisevassa asunnossa. Vanhemmat trokaavat elääkseen viinaa, poliisin ja lastensuojeluviranomaisten vierailut ovat arkipäivää. Äiti toivoo pojalleen parempaa tulevaisuutta ja laittaa kirjoista pitävän poikansa oppikouluun, mutta köyhistä lähtökohdista ei niin vain kurkotetakaan ylöspäin. Kotona on vaikea keskittyä lukuihin kun isäpuolen kotiin tuoma juopporemmi remuaa yömyöhälle. Kotoa omaksutut elämisen mallit seuraavat Topia myös ensimmäiseen kesätyöpaikkaan. Kaidalla tiellä pysyminen ei ole helppoa.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

239

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Julkaistu myös Arktinen banaani 2011.

Sarjamerkintä