Lakeus
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Väinö Kirstinä on uusi merkitsevä nimi nuorten runoilijain joukossa. Hänen runoissaan on tiivistä sanontaa, voimaa ja notkeutta, tiukkaa älyllistä kurinalaisuutta. Kokoelman alkupuolen hallitseva näkymä on Pohjanmaan lakeus, tuulimaa. Sieltä hän vaeltaa vaihtelevien maisemien halki kaupunkiin, sen taottujen porttien taakse, ja kuvailee uutta ympäristöä terävästi mutta suvaitsevaisesti. Kaupungissa ilmestyy runoihin myös rakkaus. (Takakansiteksti)
”Sinun ympärilläsi kirkuu äskensyntynyt lakeus / on märkä vielä sumusta / vaan kirkas kuin uni // laidalla meri // alla syvä maa / yläpuolella avaruus / huutaa sinulle ja lakeudelle // olemassa olemisesta / katsoo sinua ja kysyy”
Kirstinän esikoiskokoelmassa lakeus on syksyn värittämää ja sumun peittämää. Lakeus on runojen maisema silmien edessä ja mielen pohjalla silloinkin kun runon puhuja katselee ympärillä olevaa kaupunkia, sen meteliä ja kiirettä, raitiovaunua joka ”huutaa kuin sika”. Lakeus on se minne palataan tytön kanssa ja matkan tarkoitus on selvä:
Kun palasimme kotiin
ja nojasimme tuvan pöytään
näimme puun yksinkertaiset syyt
väsymys muuttui tiedoksi
matkan tarpeellisuudesta
sen merkityksestä:
palata näkemään kotimme pöydän
kartoittamattomat syyt.
Runojen maailma ei ole pysähtynyt, ne matkaavat lakeudelta kaupungin lisäksi tuhoutuvaan inkavaltioon ja tarkastelevat historiaa ja muutosta, meri on runoissa myös lähellä:
"Meren keinunta, aaltojen valkeus, / hiustesi sitoma avaruus. // On kuljettava sinne, / missä taivaanranta ja leveä meri ovat yhtä. // Kohisevan keulan yli tähystäen / on seisottava, silmiä suolalta varjostaen, // seireenin laulua kohti / ainoa matka."
Kokoelman lopussa on viisi Erik Lindegrenin runosuomennosta.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirstinän esikoiskokoelmassa lakeus on syksyn värittämää ja sumun peittämää. Lakeus on runojen maisema silmien edessä ja mielen pohjalla silloinkin kun runon puhuja katselee ympärillä olevaa kaupunkia, sen meteliä ja kiirettä, raitiovaunua joka ”huutaa kuin sika”. Lakeus on se minne palataan tytön kanssa ja matkan tarkoitus on selvä:
Kun palasimme kotiin
ja nojasimme tuvan pöytään
näimme puun yksinkertaiset syyt
väsymys muuttui tiedoksi
matkan tarpeellisuudesta
sen merkityksestä:
palata näkemään kotimme pöydän
kartoittamattomat syyt.
Runojen maailma ei ole pysähtynyt, ne matkaavat lakeudelta kaupungin lisäksi tuhoutuvaan inkavaltioon ja tarkastelevat historiaa ja muutosta, meri on runoissa myös lähellä:
"Meren keinunta, aaltojen valkeus, / hiustesi sitoma avaruus. // On kuljettava sinne, / missä taivaanranta ja leveä meri ovat yhtä. // Kohisevan keulan yli tähystäen / on seisottava, silmiä suolalta varjostaen, // seireenin laulua kohti / ainoa matka."
Kokoelman lopussa on viisi Erik Lindegrenin runosuomennosta.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
I
Jos tuulimaahan, meren pohjaan saavut,
puita on vähän, viimaa paljon
rannasta rantaan.
Saat nähdä kauas
näkemättä mitään.
·
Pysähtynyt maisema ja joki
ja rannalla valkea talo ja sumua,
joka muuntaa pihlajan:
kuin merkkiliput lepattavat oksat.
Ja maata jatkuu sumuun.
Kuuletko hiljaisuuden,
kuuletko kohun koskelta sumun takaa,
kuuletko askelet, jotka
pysäyttivät maiseman?
·
Mitä ääniä kuuluu, kun niityt sammuvat.
Katolla liikkuu varpunen, varpaat
rapisevat. Ja toukka kattohirsissä
tikittää, ja pysähtelee välillä.
Aika.
Tuuli kulkee peninkulman pituisena
aivan tasaista maata. Katto surisee,
unettaa. Naapurista haukkuu koira,
tiellä sora ratisee.
On veren tykytys, ja kirkonkylästä
kuuluu sahan kirkuva ääni.
Moottoripyörä.
Uni tuo uusia ääniä, joita ei muista
eikä tiedä uneksineensa.
IV
Meren keinunta, aaltojen valkeus,
hiustesi sitoma avaruus.
On kuljettava sinne,
missä taivaanranta ja leveä meri on yhtä.
Kohisevan keulan yli tähystäen
on seisottava, silmiä suolalta varjostaen,
seireenin laulua kohti
ainoa matka.
Jos tuulimaahan, meren pohjaan saavut,
puita on vähän, viimaa paljon
rannasta rantaan.
Saat nähdä kauas
näkemättä mitään.
·
Pysähtynyt maisema ja joki
ja rannalla valkea talo ja sumua,
joka muuntaa pihlajan:
kuin merkkiliput lepattavat oksat.
Ja maata jatkuu sumuun.
Kuuletko hiljaisuuden,
kuuletko kohun koskelta sumun takaa,
kuuletko askelet, jotka
pysäyttivät maiseman?
·
Mitä ääniä kuuluu, kun niityt sammuvat.
Katolla liikkuu varpunen, varpaat
rapisevat. Ja toukka kattohirsissä
tikittää, ja pysähtelee välillä.
Aika.
Tuuli kulkee peninkulman pituisena
aivan tasaista maata. Katto surisee,
unettaa. Naapurista haukkuu koira,
tiellä sora ratisee.
On veren tykytys, ja kirkonkylästä
kuuluu sahan kirkuva ääni.
Moottoripyörä.
Uni tuo uusia ääniä, joita ei muista
eikä tiedä uneksineensa.
IV
Meren keinunta, aaltojen valkeus,
hiustesi sitoma avaruus.
On kuljettava sinne,
missä taivaanranta ja leveä meri on yhtä.
Kohisevan keulan yli tähystäen
on seisottava, silmiä suolalta varjostaen,
seireenin laulua kohti
ainoa matka.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.