Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.
Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pereat mundus

Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Kilpaili Euroopan Unionin Aristeion-kirjallisuuspalkinnosta vuonna 1999.

Pereat mundus on ”romaani”, joka käsittelee lopun pelkoja ja filosofioita: maailmanlopun, vuosituhannen lopun, ihmisen lopun, luonnon lopun, työn lopun, kirjallisuuden lopun, leikin lopun, rakkauden lopun…
Pereat mundus koostuu kolmestakymmenestäkuudesta luvusta tai kertomuksesta, joissa kaikissa esiintyy pää- tai sivuosassa Håkan-niminen henkilö. Kertomusten Håkanit ovat kuitenkin – useimmiten – eri Håkeneita. He elävät eri aikoina ja eri paikoissa, he ovat eri-ikäisiä, eri tavoin kovaosaisia tai eri tavoin menestyneitä ihmisiä. Kaikki he joutuvat elämässään tuntemattomille rajoille ja sulkeutuvien ovien eteen.
Toinen ”romaanin” päähenkilöistä on tohtori Keinolempi, verkossa neuvoja jakava terapeutti, jolla o n hankala potilas, Håkan. Tämän päähänpinttymä on maailmanloppu.
Eräänä teoksen monista lähtökohdista on ollut Carl Sandburgin säe, joka liittyuy Edward Steinchenin valokuvanäyttelyyn The Family of Man: ”Maailmassa on vain yksi ihminen ja hänen nimensä on Kaikki ihmiset”.
Pereat mundus on moniulotteista ja arvoituksellista proosaa, joka liikkuu lajien välissä ja vie lukijansa tekijän aikaisempien kirjojen tavoin ajattelun rajavyöhykkeille.
(takakansiteksti)
Päähenkilöt
Tapahtuma-aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Hullukaalin kaupungista

Rajukasvuisia, pystyoksaisia poppeleita myrskypilvissä huojuvine kartiomaisine latvuksineen, raitojen soikeita, silkinkarvaisia lehtiä ja likusterin kukintojen verhiöitä, jotka niin nopeasti kuihtuvat ja varisevat kesänurmelle - niitä Håkan, puutarhuri, rakasti. Eikä yhtään vähempää lehtikuusen käpyjen siirrottavia suomuja, rennon kierteisinä nousevia kuusaman versoja tai koivujen pähkylöitä, lenninsiivillä varustettuja, jotka niin muistuttavat matkaan lähteneitä muuttolintuja.
Kukista puhumattakaan, villikukista ja puutarhakukista, kukkien huiskiloista, tähkistä ja viuhkoista, niiden mykeröistä, niiden huulimaisista teriöistä, jotka kurottautuivat kohti taivasta kuin suudelmat, syvistä tuoksuvista meluista, joiden mesiviitat opastivat hyönteisiä kohti kaikkien yhteistä nautintoa.
Håkan, puutarhuri, oli ehtinyt kokea monia vaiheita. Mutta kaikilla niillä oli alkunsa ja loppunsa kuten vuodenajoilla. Puutarhanhoito oli jatkuvaa taistelua, joka hävittiin useilla rintamilla. Oli ollut tarpeeksi kovaa nähdä, kuinka vaahteranhärmä levisi puusta puuhun, lehdestä lehteen, miten kivitauti vioitti päärynät ja muumiotauti runteli omenat. Koreanpunainen liljakukko ahmi nuput hänen keisarinkruunuistaan ja harvinaisimmista liljoistaan.
Mutta kaupungin taannoinen puheenjohtaja oli ollut puutarhan pahin vitsaus. Mieluummin Håkan olisi toivottanut tervetulleeksi satatuhatta Egyptin heinäsirkkaa.
Voi syreenien raskaita nuokkuterttuja ja pionien monikerroksisia, tiukkoja nuppuja, voi ketolemmikkien sinenpuhtoisia verhiöitä ja leijonankitojen pulleita mesisäiliöitä - voi niitä!
Niiden kohtalo oli sinetöity puoluejohtajan päähänpinttymien tähden.
Johtaja sanoi, että tarvittiin lisää kaalia ja perunaa. Sen Håkan toki ymmärsi, edellinen vuodentulo oli ollut huono. Hän itsekin söi kaalia ja perunaa, jotakinhan oli syötävä. Mutta pitikö ne istuttaa juuri perennapenkkeihin ja kukkaniityille?
Niin oli asia, niin määräsi puoluejohtaja. Siihen aikaan hänen sanansa oli kaupungissa laki. Kukat ja koristekasvit veivät turhaan maata oikeilta hyötykasveilta. Mutta vielä olennaisempaa oli se, että ne ilmensivät vääränlaista, pikkuporvarillista ideologiaa. Ennen kaikkea siksi, pedagogisista syistä, ne oli nyhdettävä pois. Niiden tilalle oli istutettava kaalia ja perunaa, rangaistuksen uhalla. Tosin myös lanttu ja porkkana olivat sallittuja.
Aluksi puutarhojen omistajat kieltäytyivät, mutta kun uhkasakkoja korotettiin kolmasti, monet alkoivat taipua. Håkan ei vielä sittenkään. Viikko sen jälkeen, kun kolmas ultimatum oli annettu, hänen pihalleen ilmestyi nelihenkinen partio mukanaan moottorisahat, viikatteet, kuokat ja kanget.
- Olkaa niin ystävälliset, älkää koskeko minun pioneihini, Håkan pyysi. - Näettekö nuppuja, miten isot ne jo ovat, melkein valmiit. Ne puhkeavat ensi viikolla. jos teidän on pakko niittää ne, tulkaa takaisin sitten kun ne ovat kukkineet, kun ne alkavat putoilla.
- Pois tieltä, partion johtaja sanoi. - Me teemme vain työtämme.
He täyttivät päiväkäskynsä nopeasti ja tehokkaasti. Pian perennapenkeissä lojui sikin sokin nuppuja kuin katkaistuja päitä. Kukkien varsista vuoti maahan niiden kultainen mahla.
Sinä iltana Håkan istui verhojen takana ja itki. Hän sairastui ja pysyi neljän seinän sisällä monta viikkoa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
303
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Sarjamerkintä
Alanimeke
romaani, eräänlainen
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
302
Kustantaja