Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.
Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vedenaliset

Videot
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
On kirjoja, jotka pakottavat lukemaan hitaasti. Lauseet sanovat " lue uudelleen, lue tarkemmin". Kertomus kehii itseään auki hiljalleen selkenevässä tajunnanvirrassa ja silti, luultavasti, kertomuksessa on huomattujen tasojen alla vielä taso, joka jää alitajuntaan vain tunteena. Värinä.

Vedenaliset kirjassa on miljöönä saari sekä kaupunki. Henkilöt ovat vahvoja, tapahtumat väkeviä, kielessä kuuluu pohjoinen. Saaressa asuva kalastajaperhe elää isän tahdon mukaan karusti ja luonnon armoilla, linkolalaisittain. Perheen tyttärellä on alituinen nälkä - ruoan, tiedon, lämmön ja rakkauden. Kalastajaisä toimii tytön opettajanakin, ulkomaailmaan ei tehdä turhaa asiaa.

Kertomuksen tyttölapsi ja myöhemmin nuori nainen on niin yksinäinen, että sitä on vaikeaa edes kuvitella. Mutta lukiessa sen tuntee iholla saakka. Mirjan sielunmaisema on vesi, järvi, kalat, turkoosi. Luonto, maallisuus ja lihallisuus kuvataan juurevasti. Juurenomaista on myös Mirjan sitkeys.

Aikuisuuden portilla Mirja lähtee saaresta kaupunkiin, opettelee yhteisön ja uuden lauman säännöt, opiskelee ja koittaa löytää oman merihevosenpuolikkaansa. Syvistä vesistä hän nousee kirkkaampiin. Saaren muistoa hän kantaa kuin rumaa tatuointia. Lopulta hän peittää sen burkhalla.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
- Kuolemanvaara! Mirja kiljui.
Tuuli toi järvestä pisaroita. Mirja keräsi niitä kämmeniinsä ja pesi kasvojaan. Kalastajavanhemmat nukkuivat vielä. Taivaalla pilvet kerääntyivät yhteen, vyöryivät mustana mattona auringon eteen. Mirja muisti unensa. Hän juoksi mökkiin ja huusi, että oli tulossa myrsky. Venettä ei pitänyt työntää vesille, eikä verkkoja kokea.
- Myrskyn alla net kilpailee kuolemasta, huusi isä ryömien täysissä pukeissa peiton alta.
Isä tönäisi Mirjan tieltään ja paineli suoraan rantaan. Tuuli jo sotki puihin ripustettuja verkkoja. Lokit mässäilivät perkuupaikalla, mutta tuulen yhä kiihtyessä ne pyrähtivät pakosalle sisäelinten veriset riekaleet nokista roikkuen. Isä hyppäsi veneeseen, joka piehtaroi aaltojen päällä. Äiti ryntäsi mökistä vaikertaen. Hän kiskoi Mirjan mukanaan rantaan. Taivas ammensi vettä isolla äyskärillä. Mirja veneenpohjalla puristi käsissään pikkuista äyskäriä, jonka äiti oli tuupannut hänen käteensä.
Vene oli ollut kuiva, kun Mirja oli laskenut verkot iltayöstä. Aurinko oli valuttanut yönkirkkaita säteitään hänen vatsansa päälle, kun hän oli veneenpohjalle hetkeksi torkahtanut. Mökissä uni oli muuttunut varoitukseksi. Turhaan, ei mennyt viesti kalastajille perille. Ei kestänyt pää sitä, että uni jo toisen kerran katkesi.
Järvi riehui. Oli myöhäistä pyrkiä veneestä pois. Kalastajaisä saappaissaan jumalaista liimaa seisoi poukkoilevan veneen perässä, heitteli verkkoon uineita kaloja saaviin, jonka ympärille kalastajäiti oli kietonut raajansa. Aallot keikuttivat venettä ja yrittivät kaapata saavin, mutta kalastajaäidin raajat monistuivat. Äiti oli myrskyssä mustekala. Häntä kuolema ei noussut järvestä saalistamaan. Mirjakin sai valahtaa veneenpohjalle, vatsa täynnä järvikasveja nukahtaa myrskyn silmässä, puusäleenä uneksia vuosirenkaiksi palautumisesta, kaikista myrskyistä, joista turhaan oli varoitettu.
- Sie mithään äyskäröiny, isä moitti aallot tulvien suusta ja silmistä.
Tuuli oli nukahtanut, Mirja tullut unesta laiturille. Taivaalla pilvet irtosivat mustasta matosta, ajelehtivat etsimäään omaa sopukkaansa. Auringonpaiste ajoi ne etälle toisistaan. Oli aavaa sinistä äidin silmissä, kun hän kumartui ruokkimaan poikastaan.
- Ota reilusti, tyär, ota.
Kuivattua kalaa. Mirja avasi huulensa, jauhoi hampaillaan sitkasta nahkaa. Suu tirskahti täyteen suolan makua. Oli mukava jauhaa. Kiireettä, kiireettä. Myrskyssä ollut lauman pentu oli ansainnut levon. Sormetkin olivat jo yhtä pitkät kuin äidillä. Ei vaadittu verkkovyyhteä selvittämään, ei lokeille veristä välipalaa valmistamaan.
Mirja lepäsi laiturilla. Kalastajaäiti lopetti tappokiven luona kalojen kärsimykset. Kalastajaisä vielä kerran karjahtaen nosti veneen ilmaan ja kumosi sen rannalle alassuin.
- Siinä sie saatat kuivahtaa, hän kuiskasi voittonsa liikuttamana ja silitti hellästi veneen kolhiintunutta pohjaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
165
Videot
Elävän arkiston upotuskoodi