Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kun kasvan suureksi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Helmi Munukan esikoisromaani kertoo suomalaisesta perheestä. Vaikka kaikki edellytykset hyvään elämään olisivat olemassa se ei toteudukaan toiveiden mukaisena. Arjen pienistä asioista syntyy kireyttä. Koulunsa aloittanut Tiina ei pysty lähtemään kouluun. Vanhemmat kysyvät: Olemmeko epäonnistuneet kasvattajina, mitä meidän pitää tehdä? Ulkopuolisen avun hyväksyminen ei ole helppoa, mutta aina se on hyödyksi. Munukka kuvaa aihetta lämpimästi ja asiantuntemuksella. Lapsella on toive kasvaa suureksi ja olla vahva, vanhemmilla on toive hyvästä vanhemmuudesta. Tämä romaani antaa toivoa ja rohkaisua kaikille: niin vanhemmille, isovanhemmille kuin lasten parissa työskentelevillekin. Helmi Munukka on tehnyt pitkän uran paitsi käytännön perhetyössä, myös kansainvälisessä ja kotimaisessa sosiaalialan koulutuksessa. Hän on aikaisemmin julkaissut Kirvun kyläkirjan Maamäestä maailmalle (1984).

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

145

Kustantaja

Kieli