Sekuntipilarit
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Muistojen sekuntipilarit murtuvat.
Raunioista nokkoset kipunoivat. Pieksävät pois ikävää.
En suostu, huudat: pilarit kannattakaa!
Ja kuin lasin takana
kaukaisesta juhlasta purskahtaa
kuvia kuin lintuja, repalesiipisiä, pakoon, hiljaisuus.
Painaudu nokkosten sisään.
Anne Hänninen (s.1958) on edennyt viidenteen runokokoelmaansa omaa tietään. Hän on aistivoimainen luonnonlyyrikko, perusyksinäisyyden ja etsivän mielen tulkki. Pääteemaksi tässä kokoelmassa nousee kuoleman ja elämän kiertokulku. Runoissa tiivistyvät Hännisen tähänastisen lyriikan väkevät piirteet: kuvallinen hehku ja intensiivinen pohdiskelevuus. (Takakansiteksti)
Raunioista nokkoset kipunoivat. Pieksävät pois ikävää.
En suostu, huudat: pilarit kannattakaa!
Ja kuin lasin takana
kaukaisesta juhlasta purskahtaa
kuvia kuin lintuja, repalesiipisiä, pakoon, hiljaisuus.
Painaudu nokkosten sisään.
Anne Hänninen (s.1958) on edennyt viidenteen runokokoelmaansa omaa tietään. Hän on aistivoimainen luonnonlyyrikko, perusyksinäisyyden ja etsivän mielen tulkki. Pääteemaksi tässä kokoelmassa nousee kuoleman ja elämän kiertokulku. Runoissa tiivistyvät Hännisen tähänastisen lyriikan väkevät piirteet: kuvallinen hehku ja intensiivinen pohdiskelevuus. (Takakansiteksti)
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Hämärä aika laskeutuu,
viihdyttävät junat lähtevät maisemiensa pilviin.
Kerroksittain kaikki, vajoan. Kuin hiiltä.
Puristava tiheys.
Suodatettu päivä, päivätön kirkkaus.
Häikäisevyys syö.
Minne pakenen, ei varjon kaikua.
Kasvoton kuvastin, täydellisen kuvaton.
Ilmestyin onyksentummassa asussa, sen varjo
teki kasvoni synkiksi, ja sanottiin: kova.
Ilmestyin helmenkeveässä asussa, sen varjo
teki kasvoni hauraiksi, ja sanottiin: herkkä.
Heittelen pois pukuja,
ei liikauta Minua.
teki kasvoni synkiksi, ja sanottiin: kova.
Ilmestyin helmenkeveässä asussa, sen varjo
teki kasvoni hauraiksi, ja sanottiin: herkkä.
Heittelen pois pukuja,
ei liikauta Minua.
Pakenen itseäni loputtomiin muotoihin vaikka
muistaisin kaiken, kaikki ajat, päällekkäin
olen ollut
Lasinpuhaltaja ja Särkijä.
*
Me särjetyt, me viiltävät.
*
Muodot sulavat kuin kuutamoksi lumet,
meriksi avaruus.
Kätkettyä hengitän, liian vajaasti: en uskalla täyttyä.
*
Lumme on ryöminyt vedenrajan yli, työntyy kallioon.
Nääntyy. Esittää kiveä, täydellisen pyöreää.
*
Vuodenajat, nopeat kuin kuunkierrot, liukenevaa rantaviivaa,
veden nyyhkytys ravistelee piirtoja. Kukaan ei tule veden
rytmiisi, olet aivan yksin ja luot kaiken, ja tuhoat.
*
Lävitseni soljuu hengitys, ei minun.
muistaisin kaiken, kaikki ajat, päällekkäin
olen ollut
Lasinpuhaltaja ja Särkijä.
*
Me särjetyt, me viiltävät.
*
Muodot sulavat kuin kuutamoksi lumet,
meriksi avaruus.
Kätkettyä hengitän, liian vajaasti: en uskalla täyttyä.
*
Lumme on ryöminyt vedenrajan yli, työntyy kallioon.
Nääntyy. Esittää kiveä, täydellisen pyöreää.
*
Vuodenajat, nopeat kuin kuunkierrot, liukenevaa rantaviivaa,
veden nyyhkytys ravistelee piirtoja. Kukaan ei tule veden
rytmiisi, olet aivan yksin ja luot kaiken, ja tuhoat.
*
Lävitseni soljuu hengitys, ei minun.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
79