Kerro minulle onnesta...

Eero Hietala on uudessa romaanissaan hylännyt täysin entisen linjansa. Se vankka kansankuvauksellinen kaari, joka 1946 alkoi ’Pilvestä’ ja 1957 syveni romaaniksi ’Kylä joen takana’, saa riemastuttavan haaran satiiriin päin. Pehmeästi, kuin hyväillen, Hietala riistää perustukset sovinnaisen yhteiskunnan kalleimmilta ihanteilta. Romaanin oivallisesti piirretyssä päähenkilössä koostuvat poropovarin olennaisimmat piirteet. Antreas Koivunen on miellyttävän naurettava henkilö, jonka taivallusta kelpo kansalaisen kaidalla tiellä harhautunut menneisyys mieltälämmittävästi korostaa. Hänen vaiheensa yhdyskunnassa ovat jatkuvaa nousua. Paikallisen konstaapelin epäluuloisuus ensiaskeliaan ottavaa, ränstynyttä Antreasta kohtaan vaihtuu isälliseksi hyväksyväksi silmäykseksi sen jälkeen, kun Antreas alkaa kulkea työmatkansa leipomolaitoksen varastoon puku päällä ja toivottaa poliisille hyvää huomenta. Varastotyöläisestä tulee vähin erin varastonhoitaja: se merkitsee siirtymistä kahvila ’Palmusta’ kahvila ’Pirttiin’, jossa kunnan virkamiehet käyvät aamiaisella. Konttorin hehkeä neiti Sumppu, jonka kukoistavaa olemusta haalaritasolta tuskin uskalsi vilkaista, osoittaa myös kiinnostusta Antreasta kohtaan. Vain kerran Antreas on tahrata johtotähtensä, kansakoulutodistuksen ikimuistettavan tunnustuksen: käytös – hyvä 10. Hairahdus jää kuitenkin salaan, ja nuhteettoman porvariuden taivas on sees Antreaksen jatkaessa valellustaan.
(takakansiteksti)