Erakkojärveläiset

Tuli vihdoin ruoka-aika. Talonväki kävi pöytään, mutta huutolaispojille emäntä viskasi leivänpalan ja pari muikkua heidän nurkkaansa. Saatuaan vielä piimäkupin saivat pojat olla osaansa tyytyväisiä. Luonto pani vastaan, mutta polttava nälkä taivutti heidät kuitenkin syömään. Siinä nyt armopaloja pureskellessa tuli heille vastustamattomasti mieleen vapaus ja riippumaton elämä suurilla saloilla, siellä missä itse saa nauttia työnsä ja vaivansa hedelmistä. Kaataa karhu, syödä sen karkeata lihaa, jos muuta ei syötäväksi satu, mutta syödä vatsansa täyteen ja kenenkään murisematta paljosta ruuan kulutuksesta. Hiihtää susia, saada niistä rahaa leipäaineksia varten, ja ahmia puhdasta ruisleipää hyvinä aikoina tai petulla sekoitettua huonoina, mutta aina tyytyväisellä mielellä. Metsät ja niiden vapaa elämä alkoivat nyt entistäänkin valtavammin kimmellellä heidän silmissään onnen ja ihanuuden maailmana, ja sietämättömältä tuntui toisten armoilla olo Kärppävaaran pirtissä. Tuores muisto viimeisestä uljaasta metsästyksestä ja sen mainiosta tuloksesta antoi nyt entistäänkin lujemman pohjan poikien kyteville metsähaaveille ja tulevaisuuden toiveille.