Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Haukkamies
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus
Kun mies sinä aamuna palasi niityltä lennättämästä haukkojaan, hän ei hetkeen ollut uskoa silmiään. Valkoisiin pukeutunut nainen ilmestyi vanhan talon varjosta päivänvaloon kuin usvasta ja kulki häntä kohti kuin olisi omistanut maan.
India oli matkannut vuorille tapaamaan miestä vain, koska halusi oppia lennättämään haukkaa. Alkuunsa hän oli tuntenut itsensä tungettelijaksi, mutta jokin Rhodrissa lumosi hänet.
India oli matkannut vuorille tapaamaan miestä vain, koska halusi oppia lennättämään haukkaa. Alkuunsa hän oli tuntenut itsensä tungettelijaksi, mutta jokin Rhodrissa lumosi hänet.
Näin he myöhemmin muistelivat hetkeä jolloin he kohtasivat. Kuinka oli mahdollista, että he tunnistivat toisensa ensisilmäyksellä? Johtuiko se aamun kauneudesta vai kipeästä yksinäisyydestä jota kumpikin tunsi?
Aikaa oli vähän – India oli kolmenkymmenenseitsemän ja vakavasti sairas – mutta ehkä juuri se sai heidät unohtamaan kaiken turhan: oli myöhäistä miettiä, mikseivät he olleet tavanneet aikaisemmin, tai miksi India edelleen oli naimisissa Dougien kanssa. Yhdessä he toteuttivat haaveistaan tärkeimmän, kokivat intohimon joka on kuolemaakin väkevämpi.
Haukkamies on haikeankaunis kertomus kahden aikuisen rakkaudesta, elämän tarkoitusta pohtiessaan se samalla puolustaa ihmisen oikeutta onneen ja suuriin ratkaisuihin.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
173
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
156