August

August Friman ei ollut pohjalainen, mutta Pohjanmaalta tamperelaispoika joutui oman vapaussotansa aloittamaan. Lukiosta potkaistu 17-vuotias päähenkilö tuntee tuskaisesti oman vierautensa. Ehkä hän tarvitsee sotaa, ainakin sota häntä. Hän ei ole köyhä, mutta katkera on, orpona, sulkeutuneena. Jako kahteen Suomeen oli ja syveni. August kuuluu taustaltaan selvästi valkoiseen puoleen. Sisäisen sodan tragiikka iskee hänen herkkään mieleensä silti vahvasti ja syvenee Kokkolan, Vilppulan, Ruoveden, Oriveden, Tampereen ja Viipurin taisteluissa. Hän rekisteröi ja yrittää ymmärtää vihaa, pelkoa, kateutta, kunnianhimoa sekä nauraa turhamaisuudelle. Risto Nurisalo on tukeutunut esikoiskirjassaan historiallisiin tosiasioihin. Romaani tuo lihaa faktarangan ympärille. Tarkkaan tulevat kuvatuiksi Valkoisen armeijan jäyhät talonpojat kuin myös jumaloidut jääkärit. Nuori mies huomaa kaikkien mukana marssivien inhimilliset puolet ja heikkoudet. Augustin korva kuulee venäjän ja saksan, kotitausta on opettanut tyydyttävän ruotsin. Ja sillä kielellä hän yrittää tulla toimeen, kun kohtalo tuo eteen lumisen pirtin pihalla verisessä hangessa kaunottaren, vapaaehtoisen skoonelaisen sairaanhoitajan. Jos tarina ei olisi tosi, olisi sitä vaikea keksiä: kiihkeä romanssi keskellä kaaosta. Sillä kaaos se oli, amatöörien armoton ottelu. Sekava myös nuoren miehen mieli aina kirjan viime sivuille. Päässä vaanii ahdinko vielä sotakevään päätyttyä. Mutta elämä voitti, Suomi myös, ruusut kaikilla haudoillaan, punaiset ja valkoiset. Kohta sadan vuoden kuluttua tuosta kansakunnan draamasta Nurisalon dokumentaarinen romaani piirtää yhden kohtalon. Hän kertoo aidon lahtarin näkökulman, rehellisemmän kuin aikanaan ylevistä vapaussotaromaaneista. Sillä juuri lahtarin leima tulee miehelle työläiskaupungissa otsaan.