Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kotimaisen banaanin 100 vuotta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Eipä arvannut Mooses Isomunavorsseli 1900-luvun alussa meriltä palatessaan, että hänen mukanaan tuomansa banaanikasvit alkaisivat kotikylä Kolsilan subtrooppisella kaustaleella kantaa hedelmää.

Nyt on sata vuotta suomalaisen banaaninkasvatuksen historiaa takana, on aika yhtiön historiikin ja väkevän suku- ja paikallistarinan.

Kirjoittaja (kuvassa tunnelmoimassa Banaaninlastaajan laulua yhdessä Harry Belastonen kanssa) on viettänyt valtavasti aikaa tonkien yhtiön arkistoja, haastattelemalla aikalaisia ja heidän perillisiään. Voin vakuuttaa, että olen vaikuttunut tämän Kolsilan kylän keskeisen elinkeinon harjoittajien sitkeydestä. Erityisesti kävi ilmi Isomunavorsselin miesten patruunahenki, omasta väestä pidettiin huolta yli kohtuuden, mutta kommunisteille ei koskaan ollut sijaa.

Tee huima aikamatka tämän päivän Suomesta aina sadan vuoden päähän. Ja vaadi banaaniltasi aina kotimainen laatu.
(Salpakirjat)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Kolsila Bananan satavuotishistoriikki 1913-2013

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

177

Kustantaja