Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tarkasti vartioitu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Dekkarien aatelia! Kesävuoren uutuudessa kostonhimo ja ahneus pitävät huolta siitä, että väkivaltainen kuolema voi kohdata ihmisen niin aurinkoisessa turistikohteessa kuin omassa vuoteessakin. Kukaan ei ole turvassa.

Keskellä korpea sijaitsevassa yksityissairaalassa hoidetaan väkivaltarikollisia ja muistisairaita vanhuksia. Mahdollisimman tehokkaaseen hoitoon pyrkivässä laitoksessa ei ulkopuolisia kaivata.

Hoidettaviin kuuluu Kaarlo Karemaa, joka on alaikäisenä puukottanut pikkuveljensä ja myöhemmin aiheuttanut tuskaa ja murhetta monelle. Osin Karemaan toiminnan tuloksena joukko ihmisiä päätyy Ateenaan. Omista syistään siellä on majuri Holma, joka tuntee Karemaan lähipiirin kärsimykset.

Tapahtumiin kytkeytyvät Kreikan sekava tilanne ja laittomien pakolaisten ahdinko, mutta ennen kaikkea kyse on onnettomista yhteensattumista ja ihmisten häikäilemättömästä itsekkyydestä.

Kirja on itsenäinen jatko Kesävuoren ensimmäiselle Holma-dekkarille Saarroksissa.

Piinaavaa jännitystä – tätä kirjaa et voi jättää kesken!

(Tammi)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

360

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Ilm. myös Bon-pokkarina 2014.
Itsenäinen jatko-osa teokselle Saarroksissa

Sarjamerkintä