Särkyvää

Aapo Lappalainen avasi silmänsä arasti. Alkoholi ja huumeiden viihdekäyttö olivat viime vuosina aiheuttaneet järkyttäviä pelkotiloja, muista oireista puhumattakaan. Hän huomasi makaavansa kylmällä parkettilattialla, pelkät bokserit yllään. Oikea juhlakalkkuna silkinpehmeässä kääreessään, Aapo ajatteli hymyilemättä lainkaan mielikuvalleen. Suusta valunut kuolalammikko oli kuivahtanut lattian pintaan. Akka saisi siivota sen pois sitten kun hän ensin ehtisi tästä ylös. Julkisuuskuva ennen kaikkea, Aapon päähän pälkähti. Minähän päivänä ne jonkin paskalehden kuvaajat olivat taas tulossa nuuskimaan paikkoja ja tekemään aivottoman juttunsa heidän vaatekaapeistaan? Tuntui toisaalta typerältä huorata lehdissä, kun tileillä oli miljoonia, mutta samalla julkisuus hiveli jännästi hänen itsetuntoaan. Tuntui melkein kuin olisi ollut koukussa siihen kaikkeen lööppihuomioon, minkä oli vuosien varrella onnistunut saamaan osakseen. Tai mikä pahempaa, ettei tuntenut enää nykyään olevansa edes elossa, ellei ollut koko ajan esillä ja ihmisten puheenaiheena. Aapo ajankohtainen, relevantti. Aapo oli kylmissään, joten hän yritti ponnistaa ylös lattialta, mutta rojahti takaisin nostettuaan yläruumistaan vain muutaman kymmenen senttiä. Ilmeinen johtopäätös oli, että oli liian aikaista yrittää nousta. Varsinainen luomakunnan lahja, Aapo kiroili, itselle olisi pian pakko tehdä jotain rakentavaa. Viimeiset vuodet olivat menneet melko lujaa, se oli helppo todeta tässä kunnossa. Hän ei ollut enää nuori, joten tätä menoa hauskanpidon loppu olisi liian lähellä, eikä hänellä ollut mikään kiire kuolemaan. -- El-lu, Aapo yritti huutaa, mutta kurkusta tuli vain vaisua korinaa: -- Elluuu. Missä helvetissä se luuska luuraa? Jos tähän lattialle vain saisi pari napanderia, Aapo hahmotteli mielessään, niin olisin pystyssä tuossa tuokiossa. Niihin ajatuksiin Aapo sammahti kesken lupaavasti orastavan aivotoiminnan ja lipui takaisin syvään horrokseen. Epäonnistunut heräämisyritys jäi lyhyeksi tajunnanpilkahdukseksi, josta ei jäänyt jälkeen edes mitään pysyviä muistikuvia myöhemmin pähkäiltäviksi. Pari tuntia myöhemmin Aapon kroppa yritti uudelleen herätä. Huone pyöri silmissä heti, kun mies yritti nostaa yhä raskaammaksi käynyttä päätään. Mitä ihmettä eilen oikein tapahtui, mies mietti, eikä onnistunut muistamaan yhtään mitään. Se jos jokin oli poikkeuksellista, koska hänellä oli kyllä laaja kokemus rankasta juhlimisesta. Tuskin koskaan häneltä oli mennyt muisti edes osittain, eikä koskaan aikaisemmin näin täydellisesti. Myös kaikki muistot parin tunnin takaisesta tajunnanpilkahduksesta olivat ehtineet jo kadota ihmismielen mustaan aukkoon. Miten helvetissä onnistuu päätymään puolialastomana keskelle parkettilattiaa? Kylmäkin on, Aapo tunsi vilunväristyksen kulkevan kroppansa läpi, vaikka samalla otsa kimalteli hiestä. Istuma-asentoon hetken totuteltuaan Aapo ponnisti lopulta ylös ja otti muutaman horjuvan askeleen kohti keittiötä. Hän ei ymmärtänyt miksi, mutta pahat aavistukset täyttivät krapulaisen pään. Juotuaan ison tuopillisen vettä oksentamatta, Aapo antoi katseensa kiertää avarassa olohuoneessa. Kaikki sälekaihtimet olivat kiinni ja ulkoa pilkistävä päivänvalo loi hämärään sisätilaan oudon raukean tunnelman. Pieninkin valonvälähdys sattui aroissa silmissä, valokatkaisin sai edelleen jäädä koskemattomaksi. Minähän olen nykyään kuin joku saatanan luolaeläin, joka elää vain öisin, Aapo irvisti mielikuvalleen. Kasvolihasten pienikin kiristyminen sattui ja pakotti ottamaan toisella kädellä kiinni otsasta. Seurapiiritutut ja kaikki muutkin kaksinaamaiset perskärpäset olisivat varmasti kauhuissaan, jos näkisivät alastoman totuuden siloteltujen edustusjuhlien ulkopuolella. Alkoholinkäyttö näytti aina tyylikkäämmältä lehtikuvissa kristallilasi kädessä kuin seuraavana aamuna pää pöntössä. Aapo nojasi keittiötasoon kyynärpäillään ja ihmetteli, miksi puisesta veitsitelineestä puuttui iso lihaveitsi. Sitä ei saanut jalopuisen kahvan takia laittaa tiskikoneeseen ja hän oli tehnyt jopa Ellun puutteelliselle käsityskyvylle harvinaisen selväksi, että talossa jossa oli itseään kunnioittava nainen, tiskit hoideltiin saman tien. Ai helvetti, jos se verenimijälepakko oli laittanut sen silti koneeseen vettymään pilalle. Veitsisarja oli lahja Moskovan pormestarilta, eikä uutta sellaista saanut mistään kaikella maailman rahallakaan. Kahva oli veistetty jostain aivan helvetin harvinaisesta aarniotammesta, mikä kuulemma kasvoikin vain Uralin rinteillä. Koko ainutlaatuinen sarja oli ihastuttavan kallista käsityötä. Aapon katse kiinnittyi tiskipöydälle unohtuneeseen pieneen folionyyttiin ja hänen ilmeensä kirkastui. Jäljellä saattoi siis olla vielä vähän K:ta. Kömpelöin sormin hän avasi foliokäärön, yllättyi iloisesti, varisti valkoisen sisällön pyökkitasolle ja nuuskasi siitä pienet piristykset. Kyllä Matti tiesi mistä puhui, elämä todella on ihmisen parasta aikaa, Aapo ajatteli, kun kola humahti suoraan päähän, rock. Olon kohennuttua nyt nopeasti Aapo sytytteli aristellen vähän valoja ja hämmästeli sekamelskaa. Pari tuolia oli kumossa ja eteisen valtava seinänkorkuinen peili rikki. Terävät sirpaleet olivat levinneet persialaiselle matolle. Mitä täällä on oikein tapahtunut, Aapo ihmetteli kiivetessään yläkertaan johtavia portaita kohti makuuhuoneita ja miten Ellu uskaltaa olla siivoamatta jälkiään? Ei kai se hullu akka vain suunnittele mitään kapinaa, Aapo tunsi melkein suuttuvansa, mutta hillitsi itsensä edelleen. Ehkä tähän kaikkeen oli edelleen olemassa jokin järkevä selitys. -- Ellu? Hän huhuili kävellessään, akalla oli vähän selitettävää alakerran sotkussa: -- Mitä täällä on oikein tapahtunut? Ellu? Oliko meillä eilen vieraita? Aapo kurkkasi omaan makuuhuoneeseensa, mutta Ellun edellisaamuna petaama sänky oli koskematon. Olipa yllätys, Aapo naurahti väkinäisesti, ei hän tietenkään huvikseen ollut siirtynyt nukkumaan olohuoneen lattialle kesken sängyssä alkaneiden unien. Missä se hullu nainen oikein on? Aapo alkoi hiukan hermostua, kaikki ei nyt ollut kunnossa. Varoituskellot pään sisällä kilisivät niin kovaäänisesti, että korvissa soi. -- Ellu? Aapo huhuili edelleen ja meni vaimon oman makuuhuoneen ovelle. Akka oli pari vuotta sitten vaatinut erillisen makuuhuoneen, mutta sehän vain passasi, Aapon oli helppo vierailla siellä pikaisilla panoilla silloin kun huvitti ja samalla sai nukkua yönsä rauhassa. Joskus sitä saattoi myös salakuljettaa omaan makkariinsa vähän virkeämpää seuraa. Vaikka eipä Ellu olisi siitä uskaltanut mitään sanoa, vaikka olisi huomannutkin tai maannut vaikka aivan vieressä sen puoleen. Hän oli kyllä pitänyt huolen siitä, että akka tiesi tässä perheessä paikkansa ihan tarkalleen. Ellun huoneen ovi oli kiinni, massiivipuussa oli vanha painauma. Hän oli pari kuukautta aikaisemmin lyönyt siihen ja melkein murtanut rystysensä. Ellu sai hänet välillä menettämään malttinsa, naiset kun osasivat olla todella ärsyttäviä halutessaan ja hänen vaimonsa varsinkin. Ellu kyllä todella tykkäsi koetella hänen hermojaan päivästä toiseen. Yksinkertaisinkaan asia ei mennyt helposti perille. Hänellä itsellään oli jo liikeasioissa tarpeeksi stressiä ilman akan jatkuvaa kiukutteluakin. Aapoa toisinaan harmitti, että hän oli löytänyt ristikseen niin piikikkään naaraan, joka kiusasi ja kiihdytti rauhallisessa ja mukavassa miehessä uinuvan temperamentin joskus raivoon. Ei hän sellaista ollut ansainnut, olisiko joku kiltti, mukautuva nainen ollut liikaa vaadittu? Aapo raotti ovea ja astui pimeään huoneeseen. Kokaiinin vuosien varrella runtelema nenäkin kertoi heti, että sisällä haisi omituiselle. Hän kurotti laittamaan valot päälle ja pysähtyi niille sijoilleen. Lattialla, seinillä ja jopa katossa oli veriroiskeita, lakanalle oli valunut isompi määrä verta. Tuijottaessaan vereen sotkeutunutta kättään lamaantuneena, Aapo huomasi valokatkaisimenkin olevan veriroiskeiden peitossa. Mitä täällä on oikein tapahtunut, hän ajatteli kauhuissaan ja jatkoi ajatusta nopeasti: Miten tämä kaikki liittyy minuun ja miten minä selviän tästä sotkusta?